Tupakoinnin lopettaminen voi nostaa diabeetikon sokeriarvoja

Vaikutus kuitenkin tasaantuu muutamassa vuodessa.

Aikuistyypin diabetesta sairastavien sokeritasapaino voi heikentyä tupakoinnin lopettamisen jälkeen, mutta vaikutus tasaantuu muutamassa vuodessa, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimuksen perusteella tupakoinnin lopettavilla veren glukoositasoista kertova HbA1C-pitoisuus suurenee jonkin verran ensimmäisen savuttoman vuoden aikana ja laskee sitten takaisin noin kolmessa vuodessa. Tällöin heidän HbA1C-pitoisuutensa ovat samalla tasolla tupakointia jatkaneiden potilaiden kanssa.

Muutos tupakoinnin lopettaneiden HbA1C-pitoisuudessa ei ollut kovin suuri – vain 0,20 % – mutta tutkijat uskovat sillä olevan käytännön merkitystä. Tulosten perusteella voisikin olla paikallaan, että tupakoinnin lopettavan hoitoa tehostetaan hetkellisesti.

Tutkimukseen osallistui 11 000 tupakoivaa aikuistyypin diabetesta sairastavaa aikuista. Kuuden vuoden seurannan aikana 30 prosenttia heistä lopetti tupakoinnin ja 55 prosenttia jatkoi tupakointia koko seurannan ajan.

Tulokset julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
The Lancet Diabetes & Endocrinology 2015;DOI: 10.1016/S2213-8587(15)00082-0

Kuva:
Panthermedia

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.