525 osumaa
Botuliinitoksiinista maksetut lääkekorvaukset ovat yli kaksinkertaistuneet vuodesta 2019.
Lyhytvaikutteiset insuliinit jäävät vaihdon ulkopuolelle.
Julkisen puolen laboratoriossa yksityislääkärinkin potilas pääsee huomattavasti halvemmalla.
Eniten hinnat kallistuivat psykiatriassa.
Savuttomista nikotiinituotteista kiellettäisiin kaikki tuoksut tai maut lukuun ottamatta mentolia ja minttua.
Esimerkiksi soijamaito ja täydennetty kauramaito vastaavat ravitsemukseltaan lehmänmaitoa.
Lääkekorvausten alkuomavastuuta korotetaan.
Lakiesitys hedelmöityshoitojen Kela-korvauksista on herättänyt kysymyksiä yhdenvertaisuudesta.
Nämä oireet kertovat kiertäjäkalvosinoireyhtymästä.
Käyttö esimerkiksi saunoessa voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen.
Kokonaissumma on kasvanut yli 60 prosenttia vuodesta 2010.
Pitkään sairastanut Kim Kreus alkoi pohtia, onko uupumuksen taustalla muuta kuin masennus.
Tulossa on myös valtakunnallinen pilotti yli 65-vuotiaille ja omalääkärikokeiluja.
ADHD:n Käypä hoito -suositus muuttui kuten väitimme, mutta vuonna 2017, kirjoittavat Miika Vuori, Päivi Ruokoniemi, Kati Sarnola ja Andre Sourander.
Käypä hoito -suosituksessa ei ole tapahtunut Kelan väittämää muutosta hoidon järjestämisestä, kirjoittavat Anita Puustjärvi ja Jorma Komulainen.
Loppuvuodesta syntyneillä sekä itäsuomalaisilla ja lappilaisilla osuus on vielä suurempi.
Kelan tutkijat listasivat 9 syytä mielenterveyden häiriöistä johtuvien poissaolojen kasvuun.
Muissa Pohjoismaissa on jo käytössä vastaavia kansallisia sovelluksia.
Lihavuusepidemia vaatii myös lääkehoitoa, sanovat Juuso Heikkinen ja Iiro Karhiaho.
Ahdistuneisuushäiriöt ovat lisääntyneet merkittävästi.
Mitä mieltä presidenttiehdokkaat ovat eutanasiasta? Entä Kela-korvausten nostosta? Milloin presidenttiehdokas itse kävi viimeksi lääkärillä?
Taustalla ei ole sosioekonomiset tekijät, vaan nykyisen elämänpolun muuttuminen ja valinnanvapauden kasvaminen.
Työttömät alikäyttävät terveyspalveluita. Syy tähän on ilmeinen.
Hallitusohjelma langettaa varjon kriisissä olevan terveydenhuollon ylle, todetaan Lääkäriliitosta.
Husin Uusi lastensairaala tarjoaa mahdollisuutta hakeutua sydänleikkaukseen Tanskaan hoitajapulan vuoksi. Mitä jos kaikki ei suju Tanskassa kuten pitää?
THL ja Kela patistavat tulevaa hallitusta puuuttumaan kehitykseen, yhtenä keinona sokeri-, suola- ja rasvaverot.
Bioanalyytikot eli laboratoriohoitajat huolehtivat, että laboratoriotutkimukset sujuvat oikein ja niistä saatavat tulokset ovat luotettavia.
Noin 5 500 henkilöä siirtyi köyhyysrajan alapuolelle.
Suomalaisten suosima Aurinkorannikko vasta valmisteilla.
Yli 9000 suomalaista sai viime vuonna sairauspäivärahaa psykiatristen unihäiriöiden vuoksi.