
Diabeteksen seuranta sopii perusterveydenhuoltoon
Tyypin 1 diabeteksen hyvä hoito vaatii sairauden riittävää tuntemista ja osaamista, ei kallista sairaalateknologiaa. Kunhan väestöpohja on riittävän suuri, seuranta voidaan järjestää perusterveydenhuollossa sekä hyvin että myös edullisesti.

Kela-etuuksiin muutoksia vuonna 2016
Kansaneläkeindeksiin sidotut etuudet pienenevät ensi vuonna 0,4 prosenttia. Myös sairaanhoidon Kela-korvaukset pienenevät, ja lääkekorvauksissa otetaan käyttöön uusi alkuomavastuu. Korotuksia on luvassa takuueläkkeisiin ja kuntoutuspsykoterapian korvauksiin.

Kun mitään ei löydy
Ongelmalliseksi tilanne muodostuu silloin, kun potilaan oireet kasvavat hänen toimintakykyään rajoittaviksi, mutta me lääkärit emme kykene osoittamaan hänen elimistönsä solurakenteissa tai -toiminnoissa poikkeavia muutoksia, kirjoittaa tamperelainen yleislääketieteen erikoislääkäri Raimo Puustinen.

Onko 750 lääketieteen opiskelijan sisäänotto jo liikaa
Olisi aika käynnistää vakava keskustelu siitä, onko 750 lääketieteen opiskelijan sisäänotto jo liian suuri ja olisiko voimavaroja sen sijaan syytä siirtää erikoistumiskoulutukseen, kirjoittaa Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila.