1458 osumaa
Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.
Nivuskipu kuitenkin talttuu itsestään valtaosalla potilaista 1–2 vuoden aikana.
Vanhat, paljon käytetyt lääkkeet aiheuttavat suurimman osan sairaalahoitoon johtavista lääkehaitoista.
Alkuvuoden isot lääkekulut on muistettava omassa taloudessa ottaa huomioon, kirjoittaa Leena Mallat
Inhimillisiä ilmiöitä on epäeettistä hoitaa pelkästään pillereillä.
Lähes puolet potilaista haaveilee paranemisesta, vaikka pitääkin sitä epätodennäköisenä.
Tieteellistä näyttöä probioottien terveysvaikutuksista on yhä enemmän, mutta monissa sairauksissa näyttö puuttuu.
Keskustelu apteekeista käy kuumana, mutta puhutaanko siinä edes oikeista asioista?
Tutkimuksen mukaan muun muassa tarkkaavaisuus ja muisti kohenee.
Lääkkeiden antovirheet olivat niin yleisiä, että ne muodostavat vakavan uhan potilasturvallisuudelle.
Suomessa käytetään enemmän antibiootteja kuin muissa Pohjoismaissa.
Stressi on tunnettu sydänoireiden riskitekijä, mutta tutkijat eivät ole tienneet mistä tämä tarkalleen johtuu.
Suurimmat yksittäiset hinnanlaskut ovat jopa satoja euroja lääkettä kohti. Pääasiallisena syynä hintojen laskuun on reseptilääkkeiden hintakilpailu.
Tutkijoiden testaamista lääkeaineista kolmen yhteisteho esti tehokkaasti zikaviruksen ja sen isäntäsolujen vuorovaikutusta. Tuloksen kannustavat kehittämään uusia virusuhkia vastaan isäntäsolun toimintoihin kohdistuvia lääkeaineita.
– Kustannustietoinen päätöksenteko lisääntyy sekä lääkkeitä määrättäessä että toimitettaessa, kuvaa Fimean ylilääkäri Päivi Ruokoniemi.
Syynä saattaa olla lääkkeiden tulehdusta vähentävä vaikutus.
Hampaiden narskuttelua ei tarvitse aina hoitaa, mutta on kiistatonta, että se aiheuttaa joillekin niin suurta kipua, että hoito on tarpeellista.
Mm. paperiresepteistä on luovuttu ja reseptien voimassaoloaikaa pidennetty kahteen vuoteen.
Kaltaiseni vanha nainen syö salaattia eikä lotraa voita. Sydänliiton mannekiiniksi on silti pitkä matka.
Kivun lievitys lääkkeillä ei auta pelkoon ja ahdistukseen, jota kipu aiheuttaa.
On hienoa elää maassa, jossa muistetaan niin tuntematonta sotilasta kuin tuntematonta potilasta, pohtii Petri Riikonen.
Hoidossa tapahtuneista edistysaskelista huolimatta hyvin ennenaikainen syntymä vaikuttaa keuhkojen rakenteeseen ja toimintaan joskus vielä kouluiässäkin.
Me lääkärit yritämme usein myydä mm. elämäntapojen muutosta. Mutta entäs ne myymisen taidot ? osaammeko me myydä? pohtii Heikki Pärnänen.
Parhaimmillaan olen kokenut lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen toimivan niin, että lääkäri toimii lääketieteellisenä asiantuntijana ja potilas oman sairautensa asiantuntijana, kirjoittaa psoriasista sairastava Piia Astila.
Thomson Reutersin listalle päässyt Veikko Salomaa on huolissaan tutkimustyön tulevaisuudesta.
Jos näet sellaisen henkilön kuin minä, vetäytyneen ja hiljaisen, niin se ei koskaan ole koko totuus, muistuttaa Tiia-Maria Tuominen.
Yleisimpiä syitä päätyä päivystykseen lääkkeiden haittavaikutusten vuoksi olivat antibioottien aiheuttamat allergiset reaktiot lapsilla ja verenohennuslääkkeiden aiheuttamat verenvuodot yli 65-vuotiailla.
Lääkärit ja asiakkaat eivät tunne palvelua hyvin. Apteekit uskovat kasvuun.
On yllättävää, miten vähän korkeatasoista tutkimusnäyttöä joistain lääkärin työkalupakkiin vakiintuneista menetelmistä on, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Horjuva identiteetti mittaa itseään muiden odotuksista ahkerasti ja kriittisesti, kirjoittaa Sirpa Tahko.