
Lääkkeenomaiset laihdutusravintolisät eivät laihduta
Vihreää teetä ja chilipaprikaa, rasvasieppareita ja ayurveda-valmisteita. Laihduttamiseen tarkoitettuja "lääkkeenomaisia" ravintolisiä on tarjolla lukemattomia. Painavaa näyttöä tällaisten ravintolisien tehosta ei ole. Joskus lääkärin haastavaksi tehtäväksi jää selvittää, voivatko potilaan oireet ja löydökset liittyä niihin.

Ravinto ja kolesteroli: käännetään kolesterolitaso taas laskuun
Vuosien suotuisan kehityksen jälkeen on aikuisten kolesterolitaso kääntynyt kasvuun. Keskeisenä tekijänä pidetään tyydyttyneen rasvan saannin lisääntymistä. Noudattamalla ruokavaliosuosituksia voidaan LDL-kolesterolipitoisuutta pienentää merkittävästi. Tärkeimmät muutokset ovat siirtyminen kovan rasvan käytöstä pehmeään, ravintokuidun saannin lisääminen sekä kasvistanolia tai -sterolia sisältävien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden käyttö.

Väestö vanhenee ja lihoo – syöpä yleistyy kaikkialla
Syöpäsairastavuuteen voidaan merkittävästi vaikuttaa, jos ennaltaehkäisyä toteutetaan monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Helppoa vaikuttaminen ei ole, sillä monet elintapoihin liittyvät vaaratekijät liittyvät perustavaa laatua oleviin tarpeisiimme.