Miten helle näkyy sairaaloissa?

Pitkään jatkuneella helteellä tuulettimet ovat tarpeen vanhoissa sairaalatiloissa. Helteellä on vaikutusta myös päivystyksen potilaisiin.

Pitkään jatkunut helle tuntuu kuumuutena HUS:n Lastenklinikalla, sillä vanhojen tilojen ilmastointi on puutteellinen.

– Vanhoissa tiloissa on nyt lämmintä, mutta ilmastoinnin puutteita on korjattu tuomalla tuulettimia kuumimpiin paikkoihin, klinikkaylilääkäri Hannu Jalanko kertoo.

– Lämpö voi vaikuttaa hieman työtehoon, mutta muuten työt sujuvat tavalliseen tapaan. Sään viileneminen ja ennen kaikkea lastensairaalan uusi rakennus ovat toki tervetulleita tilanteeseen, hän summaa.

Lapsipotilaiden virtaan ei helteillä näy erityistä vaikutusta.

– Päivystyksestä ei ole kuulunut mitään erityistä helteiden ajalta, esimerkiksi lämpöhalvauksia ei ole ilmennyt. Uskon, että vanhemmat osaavat suojella lapsiaan, Jalanko sanoo.

Mikkelissä potilasmäärä kasvaa

Hellettä on riittänyt viime viikkoina myös Etelä-Savossa.

– Potilasmäärämme nousevat aina kesäisin. Päivystyksessä saattaa käydä päivittäin jopa 200 potilasta. Myös ulkopaikkakuntalaisten potilaiden määrä kasvaa merkittävästi, Mikkelin keskussairaalan päivystyksen ylilääkäri Tuija Kallio kertoo.

Mikkeli on suosittu kesämökkipaikkakunta ja kesäasukkaiden lisäksi alueen lukuisat kesätapahtumat kasvattavat osaltaan keskussairaalan päivystyspotilaiden määrää.

– Yleislääkäripäivystykseen on hakeutunut jonkin verran vanhuksia, joilla on tukalaa olla helteen takia kotona. Muuten on hankalaa määritellä, miten monen potilaan tulosyy johtuu helteestä. Tuntuma on silti se, että hyponatremiaa, kuivumista ja helteen aiheuttamaa uupumusta on ollut enemmän kuin muina vuodenaikoina, Kallio summaa.

Henkilökunnan kannalta työskentely sujuu hyvin myös helteellä.

– Meillä on ilmastoidut tilat, joten sisällä viileässä jaksaa paljon paremmin kuin ulkona. Tietyissä työpisteissä ilmastointi ei toimi niin tehokkaasti, joten esimerkiksi hoitajien kansliassa lämpötila voi nousta. Kaikkiaan työskentely on sujunut leppoisasti eikä helteestä ole ollut haittaa päivystyksen henkilökunnalle.

Maria van der Meer
toimittaja

Kuva: Pixmac

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.