Muutoksia muistutusten ja kanteluiden antamiseen

Ministeriö huomauttaa, että vaikka muistutuksen voi tehdä myös suullisesti, vastaus pitää aina antaa kirjallisena.

Jos asiakas tai potilas on tyytymätön saamaansa hoitoon tai hoivaan, niiden laatuun tai niihin liittyvään kohteluun, hän voi tehdä asiasta muistutuksen toimintayksikköön tai kantelun valvontaviranomaiselle. Vuoden 2015 alusta alkaen valvontaviranomainen, eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto, voi siirtää sille tehdyn kantelun käsiteltäväksi ensin muistutuksena toimintayksikössä.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan jatkossa viranomaiskäsittelyyn otetaan suoraan vakavat asiat, kuten epäilyt vakavasta virheestä ammattitoiminnassa. Muutoin kannustetaan siihen, että asiat käsitellään siinä toimintayksikössä, johon asiakkaan tai potilaan moite on kohdistunut. Tämä antaa toimintayksiköille mahdollisuuden myös valvoa paremmin oman toimintansa laatua.

Ministeriö huomauttaa, että vaikka muistutuksen voi tehdä myös suullisesti, vastaus pitää aina antaa kirjallisena. Toimintayksikköjen on tiedotettava aktiivisesti asiakkaille ja potilaille muistutusmenettelyn käytöstä. Muistutuksen tekemisen pitää olla ihmisille mahdollisimman vaivatonta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluasioiden käsittelyraja on jatkossa kaksi vuotta, kuten muissakin hallintoasioiden kanteluissa.

Hallitus esitti asiaa koskevan lain vahvistamista torstaina 11. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Lait tulevat voimaan 1.1.2015.

Valviran ohjeet muistutusten ja kanteluiden tekemiseen löydät täältä.

Lähde:
Sosiaali- ja terveysministeriö

Kuva:
Vesa-Matti Väärä