Sairaalalääkäreillä paljon masennusoireita

Tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota sairaalalääkäreiden työoloihin ja jaksamiseen.

Erikoislääkäreiksi kouluttautuvat lääkärit eli sairaalalääkärit potevat huomattavan usein masennusoireita, tuore tutkimus vahvistaa. Pahimmillaan oireilu voi ennakoida masennusdiagnoosia.

Yhdysvaltalaistutkimus perustuu 54 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin ja yli 17 000 sairaalalääkärin tietoihin.

Tutkimuksesta riippuen sairaalalääkäreistä 20–40 prosenttia kertoi potevansa masennusoireita tai olevansa masentuneita, aineistojen yhteisanalyysi osoitti. Oireilu myös lisääntyi ajan myötä.

Sairaalalääkärit joutuvat usein tekemään pitkiä päivystyksiä, minkä lisäksi työ voi olla etenkin aluksi hyvin stressaavaa. Tämä kaikki voi johtaa työuupumukseen ja mielialan laskuun.

Tulokset kannustavat kiinnittämään huomiota sairaalalääkäreiden työoloihin ja jaksamiseen. Todennäköisesti tämä parantaa myös potilaiden hoitoa. On muun muassa näyttöä siitä, että masennusoireita potevat sairaalalääkärit ovat tavallista alttiimpia hoitovirheille.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Lähde:
Prevalence of Depression and Depressive Symptoms Among Resident Physicians JAMA: 2015;314:2373–2383.

Uutispalvelu Duodecim

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Kuva: Panthermedia