Tsolpideemin ja autoilun väliin vähintään 8 tuntia

Tsolpideemin käytöstä on annettu uusia suosituksia aamuun asti ulottuvan väsymyksen ehkäisemiseksi.

Euroopan lääkeviraston riskinarviointikomitea on antanut tsolpideemin käytöstä uusia suosituksia. Niiden taustalla on valmisteisiin liittyvä riski seuraavaan päivään asti ulottuvasta väsymyksestä. Tsolpideemia käytetään lyhytaikaisen unettomuuden hoidossa.

Seuraavan päivän aamuväsymys ja aamutokkuraisuus on saattanut aiheuttaa vaaratilanteita autolla ajaessa tai laitteita käyttäessä, kuvaa ylilääkäri Terhi Lehtinen Fimeasta.

Komitea piti sopivana nykyistä suositeltua vuorokausiannosta, joka on 10 mg. Suosituksen mukaan tulee kuitenkin käyttää pienintä vaikuttavaa annosta.

Lääkeannos tulee ottaa yhdellä kertaa juuri ennen nukkumaanmenoa. Saman yön aikana ei sen jälkeen enää saa ottaa uutta annosta.

– Tässä painotetaan nimenomaan sitä, että jos ottaa pienemmän annoksen eli 5 mg eikä saa unta, uutta annosta ei tulisi ottaa, Lehtinen huomauttaa.

Lisäksi suositellaan, ettei lääkkeen käyttäjä aja autoa tai suorita muuta tarkkaavaisuutta vaativaa tehtävää, ennen kuin tsolpideemin ottamisesta on kulunut vähintään kahdeksan tuntia.

Suosituksen mukaan tsolpideemin hyödyt lyhytaikaisen unettomuuden hoidossa ovat suurempia kuin mahdolliset haitat.

Tsolpideemia on Suomessa myynnissä kuudella eri kauppanimellä.

Suvi Sariola
toimittaja

Kuva: Fotum-Pixmac

Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.