Alkoholinkäyttö Maksakirroosi kehittyy vaivihkaa – tunnista ajoissa Maksa-arvotkin voivat pitkään olla normaalit.
Maksa Hyksin maksakirurgiassa tehtiin tuottavuusloikka – myös potilaat tyytyväisiä Optimoidun toipumisen ohjelma on muuttanut hoitokäytäntöjä, lisännyt potilastyytyväisyyttä ja tehostanut vuodeosastopaikkojen käyttöä.
ALAT ALAT kertoo maksasi voinnista ASAT-arvo on otettu pois useiden terveyskeskusten laboratoriovalikoimasta.
Maksa Masennuslääkkeiden käyttöön voi liittyä maksahaittoja Masennuslääkkeisiin liittyvät maksahaitat ovat harvinaisia, mutta mikä tahansa masennuslääkkeistä voi periaatteessa aiheuttaa maksavaurion, jopa hoitoannoksella.
Alkoholi Alkoholihepatiitin hoitovaihtoehdot ovat vähissä Kuolleisuus hoidon loppuessa oli 13?19 % eivätkä erot ryhmien välillä olleet tilastollisesti merkitseviä.
Maksa Eurooppalaiset tutkijat käyvät rasvamaksan kimppuun Arvioidaan, että Euroopan väestöstä 20–25 prosenttia kantaa sisuksissaan rasvoittunutta maksaa, ja ylipainon lisääntymisen myötä ongelma kasvaa.
Rasvamaksa Rasvamaksa voi jäädä huomaamatta Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, rasvoittaa maksaa. Rasvamaksa voi kehittyä myös normaalipainoiselle.
Maksa Elämäntapatekijöiden vaikutukset maksa-arvoihin Tutkimuksessa havaittiin normaalipainoisista ja alkoholia käyttämättömistä henkilöistä määritettyjen viiterajojen olevan jopa 50 % matalammat verrattuna Suomessa tätä nykyä käytettäviin viitearvoihin.
Lasten ylipaino Ylipainon ja geenin yhteisvaikutus suurentaa lasten maksa-arvoja Jo kahden vuoden seurannan aikana maksa-arvot suurenivat ylipainoisilla geenimuunnosta kantavilla lapsilla selvästi enemmän muihin lapsiin verrattuna.