579 osumaa
Joka viides puutiainen kantaa borrelia-bakteeria, ja noin 8 prosenttia näistä johtaa borreliatartuntaan.
Nokkosihottumassa iholle nousee nopeasti kutiavia paukamia.
Lapset sairastelevat usein eikä jokaisesta vaivasta tarvitse mennä lääkäriin. Lue, milloin lääkärillä käynti on kuitenkin tarpeen.
MS-taudin uusi Käypä hoito -suositus julkaistiin maaliskuussa. Päivitystyöhön osallistuivat ensi kertaa myös potilaat.
Olet varmasti kuullut, että marjat ovat terveellisiä, mutta tiedätkö miksi?
En tarvitse enää paljon, yhä useammin haluan olla vaiti, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Vaikka reuman oireet vaihtelevat sen mukaan, mistä reumasairaudesta on kysymys, on niille yleistä tietynlaiset oireet.
On jälleen siitepölyallergian aika. Yleinen lääke kausiallergian hoitoon on antihistamiini.
Sarkoidoosiin sairastuu vuosittain Suomessa noin 500 henkilöä. Mikä tämä joillekin hankaliakin oireita aiheuttava sairaus oikein on?
Valkosormisuus on tila, jossa sormet muuttuvat kylmässä ensin valkoisiksi ja lopulta sinertäviksi ja punoittaviksi.
Rasismi saattaa olla kitkemättömissä, mutta sitä ei ole pakko sietää lähellään, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Kilpirauhanen on tuttu monelle joko sen vajaa- tai liikatoiminnasta, mutta millainen elin kilpirauhanen oikeastaan on? Missä se sijaitsee ja mitkä sen pääasialliset tehtävät ovat?
Kun silmään tulee tulehdus, se voi olla bakteerin tai viruksen aiheuttama. Silmään voi tulla useita erilaisia tulehduksia, jotka oireilevat eri tavoin ja niitä myös hoidetaan eri tavoin.
A-vitamiini vaikuttaa näköön, vastustuskykyyn, ihoon ja immuunijärjestelmän toimintaan.
Nykyään puhutaan paljon kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhanen voi olla myös liikatoiminnalla. Mistä silloin on kyse?
Fibromyalgiassa potilaalla on monenlaisia yleisoireita, joita voi helposti luulla johtuvaksi jostain muusta sairaudesta. Tämän vuoksi diagnoosin tekeminen on vaikeaa ja vie usein aikaa.
Vuoden alku tuo mukanaan laihdutuspuheen. Mitä jos tänä vuonna uudenvuodenlupauksesi olisi suhtautua järkevämmin painonhallintaan ja kehopuheeseen?
Kuiva ja kutiseva iho on erityisesti talviaikaan yleinen. Myös jotkut sairaudet voivat aiheuttaa ihon kuivuutta ja kutinaa.
THL:n uusi pääjohtaja varoittaa perusterveydenhuollon verkon karsimisesta.
Tieto ilmeni FinnGen-aineistosta väitöstutkimuksessa.
Monella klamydia on oireeton ja siksi se leviää helposti.
Kun lapsella on kihomatoja, pitää lääkitä koko perhe.
Jos iho kutisee voimakkaasti ilta-aikaan ja ihoon ilmestyy käytävänmuotoisia, koholla olevia ihottumakohtia, kyse on todennäköisesti syyhystä.
Noin 10-30 prosenttia suomalaisista sairastuu elämänsä aikana vyöruusuun. Osalla sairastuneista tautiin kuuluu pitkittynyt ihon kiputila, joka saattaa vaatia lääkärin hoitoa.
Silmäoireet ovat jälleen yksi hyvä syy lopettaa tupakointi ja sähkötupakan käyttö.
Koetan miettiä millaista olisi, jos olisi työvuorossa iltana, jolloin itsetuhoinen potilas koettaa päästä osastolle, kirjoittaa toimittaja-kirjailija Jani Kaaro.
Suomessa on arviolta 55 000 näkövammaista. Lähivuosina määrän odotetaan nousevan.
Lääkärit somessa -juttusarjan viimeinen osa kertoo lääkäri Anni Saukkolan tarinan. Hän päätyi laittamaan suositun Instagram-tilinsä määrättömälle tauolle.
Enterorokko on lasten rokkotauti, mutta sitä tavataan myös aikuisilla.
Nykyisin kuka tahansa voi tehdä kajoavia esteettisiä hoitoja ilman terveydenhuollon ammattihenkilön koulutusta.