579 osumaa
Jaettu kokemus tuo kummasti lohtua, kirjoittaa Ulla Järvi.
Huippututkija Markus Perolan mukaan geenit on nostettu Suomessa oudolle jalustalle. – Aivan kuin ne olisivat muuta terveystietoa ihmeellisempää, hän kummeksuu.
Koira on sosiaalistamisen tehopakkaus, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Burundia on vaivannut vuodesta 2016 lähtien ennennäkemätön malariaepidemia, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Miksi vanhuus on leimattu kielteiseksi yhteiskunnassa, pohtii Leena Mallat.
Perun Limassa köyhien asuinalueella terveydenhuolto on kuin Suomessa sata vuotta sitten.
Me kaikki haluamme näyttää siltä, että selviämme edes ulkoisesti, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kesäkandin majapaikka on kasarikaksio vesisängyllä, plyysisohvalla ja lastulevyvitriinillä, kirjoittaa Miila Halonen.
Mitokondriomoottori mykistää tehokkuudellaan, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Liika medikalisointi tuskin auttaa yksinäistä, kirjoittaa Jussi Kauhanen.
Miähethän ei jumalauta itke, kirjoittaa Saku Pelttari.
Potilaan ei pitäisi joutua kyselemään vinkkejä lääkäristä, joka tutkisi kunnolla, kirjoittaa Pertti Saloheimo.
Muun muassa HUS ja TYKS ovat kohottaneet valmiutta laajan kyberhyökkäyksen takia.
Kaltaiselleni köyhän perheen tytölle oli varsinainen Eurojackpot syntyä 1960-luvulla, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Aulassa istuva korvakipuinen potilas katsoo minua. Yritän näyttää mahdollisimman kiireiseltä, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Hoidon toteutus täytyy harkita yksilöllisesti potilasta kuunnellen, toteaa Maaria Oikarinen.
Raskausmyrkytykseen liittyy koko elimistön verisuoniston muutoksia, ja ne lienevät myös silmäongelmien taustalla.
Ennusteesta puhuminen vaatii tilannetajua ja empatiaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Mika Ahonen kertoo isän ajatuksia, kun perheessä on erityislapsi. Erityislapsi tuo Ahosen mukaan omat erityispiirteensä perheen elämään – se ei rajoita vaan rikastuttaa.
Poliitikoille ja virkamiehille kaino ja vieno pyyntö: antakaa meidän tulevaisuudessakin hoitaa potilaitamme rauhassa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Kertoisinko näyttöön perustuvan lääketieteen rajoitteista? Siitä, miten yksittäiset hoitopäätökset piti tehdä suurista väestöistä kerättyjen tietojen perusteella, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Hyvien lääkäreiden asenteissa löytyy yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi nöyryys, kunnioitus ja yhteistyöalttius.
Optisen alan hanke, jossa on kehitetty liiketoimintamallia silmänpohjakuvauksista, herättää edelleen keskustelua.
Pinjan varpaita paleli: Miksi jouluaattona piti lähteä hautausmaalle, jossa oli pimeää ja kylmää ja kaikki aikuiset näyttivät vakavilta?
Itselleni tuli todellinen joulumieli, kun terveyskeskuksessa oli pantu toimeksi, kirjoittaa Leena Mallat.
Parhaimmillaan olen kokenut lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen toimivan niin, että lääkäri toimii lääketieteellisenä asiantuntijana ja potilas oman sairautensa asiantuntijana, kirjoittaa psoriasista sairastava Piia Astila.
Vaikka virus on sairastuttanut arviolta satojatuhansia lintuja ympäri Euraasian ja Amerikan, sen ei ole missään todettu tarttuneen ihmiseen ja aiheuttaneen tautia.
"Enää ei tarvitse matkustaa Helsinkiin saakka asematunnelin lähelle notkumaan saadakseen päihteitä, kun niitä jaetaan omien koulujen pihoilla ja kauppojen edustoilla."
Horjuva identiteetti mittaa itseään muiden odotuksista ahkerasti ja kriittisesti, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Atooppinen ekseema on kutiava ihotauti. Tyypillisiä ulkoisia piirteitä ovat ihon punoitus, hilseily ja rikkoutuminen.