579 osumaa
Raahen kokemusten perusteella 65 vuotta on hyvä ikä neuvolakäynnille.
Potilaan on pystyttävä luottamaan täysin siihen, että lääkäri tekee aina kaiken voitavansa hänen hyväkseen, pohtii Saku Pelttari.
Stereotyyppinen kuvasto alleviivaa nuoren kuristavaa hämmennystä, oli sen aiheuttaja sitten hörökorvat tai valtavirrasta eroava seksuaalisuus, kirjoittaa Miila Halonen.
Kuoleman edessä lääkärillä tulee aina olla tarjota potilaalle lohdutusta, empatiaa ja toivoa, kirjoittaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.
Yhteispäivystyksen ruuhkautuminen on ongelma, johon voidaan vaikuttaa ennen kaikkea lisäämällä muita palveluja ja vastaanottoaikoja perusterveydenhuollossa.
Kun kokonaistilannetta ei onnistuta arvioimaan ajoissa, ambulanssiralli pyörii ja kuolema kohdataan enemmän tai vähemmän kaoottisesti ja ei-toivotuissa paikoissa., kirjoittaa Päivi Hietanen.
Oman perheeni tragedia on herännyt henkiin joka ikisen kerran, kun työssäni kohtaan ahdistuneen tiikerivanhemman syyllistä metsästämässä, kirjoittaa Hanna Nohynek.
Optikkoliikkeet ovat muutaman vuoden ajan kehittäneet toimintamallia silmänpohjan kuvauksista Tekes-rahoitteisessa hankkeessa. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene näkee hankkeessa eettisiä ongelmia.
Kyky empatiaan on etu ja kommunikaatiotaidot lähes välttämättömiä, mutta hyvää lääkäriä ne eivät kenestäkään yksinomaan tee.
? Virhekäsitykset olivat huolestuttavia, sillä luonnontieteellisen ymmärryksen taso oli yhteydessä kliinisen päättelyn tasoon, havaitsi FM Ilona Södervik väitöksessään.
Kun istuin tunteja äidin sängyn vieressä oivalsin myös sen, miten samanlaisia ovat syntymä ja kuolema, kirjoittaa Marja Heinonen, jonka rakas äiti kuoli hiljattain syöpään.
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on ottanut kantaa lonkkamurtuman leikkaushoidon jälkeiseen kuntoutukseen ja hampaattomuuden hoitoon.
Lasi ei anna periksi, en anna minäkään, kirjoittaa Outi Elo.
Eurooppalaiseen perusterveydenhuoltoon verrattuna suomalainen terveyskeskus näyttäytyykin itse asiassa melko innovatiivisena toimijana, kirjoittaa Aleksi Varinen.
A-hepatiitin voi tuoda tuliaisena kaukolomakohteista, mutta myös lähikohteista Baltiasta tai Välimeren alueelta. Tärkeää matkalla on hyvä käsihygienia ja pullovesi. Myös rokote on olemassa. Tänään 28.7. vietetään maailman hepatiittipäivää.
On tärkeää muistaa, että aidon ammattilaisen toimintaan kuuluu aina kunnioittava käytös, kirjoittaa Saku Pelttari.
Harvoin kyse on suoranaisesta homofobisuudesta, mutta siltä se syystäkin monista HLBT-ihmisistä vaikuttaa, kirjoittaa lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija Janna Rantala.
Outi Elolla on nyt paikka jossa saa rellestää juuri niin paljon kuin sielu ja kroppa sietää.
Tehohoitopotilaiden läheisistä yli puolet on vakavasti masentuneita jopa yli vuoden ajan.
Maailman lääkäriliitto varoittaa kyberuhista. Ammattimaiset hyökkäykset ovat arkipäivää Suomessakin.
Luulosairaus on diagnooseista vaikeimpia. Ken siitä käy, saa kaiken toivon heittää, kirjoittaa Satu Salonen.
Harhaileva mieli pysähtyy kohtaamisen ajaksi; miten pehmeältä tuntuu koiran turkki, miten lempeä on tummien silmien syvä katse, kirjoittaa nuorisolääkäri Miila Halonen.
Medisiinari Saku Pelttarin mielestä lääketieteen opiskeleminen juuri tähän maailmanaikaan on monella tavalla haastavaa.
Olen aina vähän pelännyt toisten ihmisten vahvoja tunnereaktioita, kirjoittaa Aspergerin oireyhtymää sairastava Tiia-Maria Tuominen.
Kuinka paljon voidaankaan saada aikaan muutamalla ystävällisellä sanalla tai teolla.
Vaikka siitepölyä näyttäisi tulevan tänä keväänä keskimääräistä vähemmän, on tärkeää, että allergiaoireet hoidetaan oikein ja tehokkaasti.
Taudit leviävät nykyisin nopeasti, kiitos lentomatkustuksen, kirjoittaa professori J. H. Meurman.
Raskaana olevien naisten kannattaa harkita tarkoin matkustavatko he alueille, joissa epidemia vallitsee.
Vaikka kipeä selkä ja pää eivät anna armoa, raskaastakin matkasta voi selvitä.
Karoliininen instituutti on ajautunut myrskyyn. Syynä on epäily tutkimusvilpistä.