579 osumaa
Tutustuin afrikkalaiseen terveydenhuoltoon kun satutin etukäpäläni reippailuonnettomuudessa, kertoo humanitaarisessa järjestössä työskentelevä lääkäri Terhi Heinäsmäki.
Tutkijat epäilevät, että syy löytyy oppineisuudesta. Aiemmista tutkimuksista opiskelun, lukemisen ja muun ns. lähityön tiedetään olevan likinäköisyyden riskitekijä.
Aleksis Kiven kirjeet paljastavat miehen, joka tuskaili paljon, mutta jonka mielenterveys oli luultua vakaampi.
Kun minut laitetaan meluisaan ihmisryhmään, tuntuu kuin siivetön lintu heitettäisi pesästä ulos. Kerran jouduin lähtemään yhdestä juhlasta pois, kun silmäni lähes kirjaimellisesti pyörivät ympyrää.
Sini kertoo Imetysrauha-kampanjassa, miltä imetys tuntuu.
"Kun kansanedustajat tuntevat olevansa päteviä tuosta vain kieltämään evoluution olemassaolon ja hallituspuolueet leikkaavat korkeakoulujen toiminnasta, alkaa vähitellen omakin uskoni tieteen elinmahdollisuuksiin horjua."
Lapsia seurattiin kolmen vuoden ajan, ja tuona aikana likinäköisyys todettiin noin 30 prosentilla ulkoiluryhmäläisistä ja 40 prosentilla verrokkilapsista.
Ensimmäinen dialyysikertani oli todella jännittävä, mutta yritin olla avoimin mielin.
Suomalaisista 4 000 saa vuosittain TIA-kohtauksen.
Arto Hannolin kuvailee viimeistä sädehoitojaksoaan, jonka hän kävi läpi aivolisäkkeen kasvaimen vuoksi.
Aivoinfarktin ja TIA:n hoito on yhtä kiireellistä ja vaatii samoja päivystysluonteisia tutkimuksia ja varhaista estohoitoa, olipa oire mennyt ohi tai ei.
Asiaa kysyttiin Mehiläisestä ja Terveystalosta.
Keskiajalla parturi- kirurgin ammatti yhdisti ihmisen kokonaisvaltaisen hoidon ainutlaatuisella tavalla, kirjoittaa kirjailija ja kuvataiteilija Hannu Väisänen.
ASAT-arvo on otettu pois useiden terveyskeskusten laboratoriovalikoimasta.
Minä ja heikko vatsani tulemme usein niin huonosti toimeen, ettei luulisi että kuulumme yhteen millään tavoin, kirjoittaa Katja Kallio.
?Muistan, että ensimmäisellä kerralla minua hävetti riisua alasti hoitajien edessä ja itkin, kun minut jätettiin yksin kylpyhuoneeseen.?
Me tunnumme puheissamme kaipaavamme potilaaksi sitä ?normaalia? laihaa tupakoimatonta ihmistä, joka ei juo liikaa viinaa, ei kysele kuin järkeviä eikä jaarittele mitään ylimääräistä.
Lindbohmin tutkimuksessa todettiin, että naissukupuoli ei ole SAV:n itsenäinen riskitekijä, kuten aiemmin on luultu, vaan että tämä selittyy naisten herkkyydellä tupakoinnin riskeille.
"En ole jännittäjä tyyppiä, mutta kyllä tässä tapauksessa on pakko myöntää, että jo aamusta olin kuin tulisilla hiilillä", kertoo Arto Hannolin.
Arviolta 46 prosenttia ruusufinneistä johtuu geneettisestä alttiudesta. Loput sairastumiset liittyvät ympäristötekijöihin, joista merkittävin on runsas altistuminen auringonvalolle.
Lääkäri sanoi, etten saisi liikkua piikityksen aikana. Siinä vaiheessa tajusin, miksi niin moni hoitaja oli paikalla.
Von Willebrandin tautia sairastava silmätautien erikoislääkäri Hannele Kareranta on kokenut hoidon mullistumisen 1950-luvulta tähän päivään. Ennalta ehkäisevä täsmälääke toi vihdoin avun.
Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuutta aiheuttava sairaus länsimaissa. Jonkinasteinen silmänpohjan ikärappeuma kehittyy yhdelle kymmenestä ja vaikea muoto yhdelle sadasta yli 60-vuotiaasta.
Koirat kannattaa pitää erossa rokotteista, sillä rokotekapselien syöminen on aiheuttanut joillekin koirille oksentelua ja huonovointisuutta.
Stetoskooppi pätevöittää lääkärin potilaan silmissä ja mielessä.
Artikkelissa kerrotaan vaihe vaiheelta unitutkimuksen valmistelusta.
Potilas: "Ettei se kuitenkin ole reumaa, kun sitä on suvussakin ollut?" Lääkäri: "La 8, CRP alle 10, reumafaktori, tuma-vasta-aineet, HLA B-27, klamydia, borrelia, parvo-va:t neg."
Asiat, joita muut eivät edes mieti, ovat minulle ne vaikeimmat. Kuten suojatien ylitys oikealla hetkellä, vastaantulijan ohittaminen kadulla ja tuttavan tervehtiminen oikealla eleellä, ilmeellä ja sanalla.
Suuteleminen palvelee kahta tarkoitusta: parinmuodostusta ja immuunipuolustusta.
Jänisruton aiheuttava tularemiabakteeri tarttuu ihmiseen erittäin herkästi, ja jo pieni määrä bakteereja riittää aiheuttamaan taudin.