79 osumaa
Ihomuutoksia, kuten varsiluomia esiintyy usein lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän yhteydessä.
Valkosormisuus on tila, jossa sormet muuttuvat kylmässä ensin valkoisiksi ja lopulta sinertäviksi ja punoittaviksi.
E-MCV kertoo punasolujen keskitilavuuden. Sitä käytetään erilaisten anemioiden diagnosoinnissa.
Ehlers-Danlosin oireyhtymää sairastava Annukka Berg kokee erityisen haastavaksi elämisen monimuotoisten kipujen kanssa.
Laboratoriotutkimuksissa lukee P-Krea. Mistä on kysymys?
Laboratoriokokeissa lukee B-Eryt ja B-Hkr. Mistä ihmeestä on kysymys?
Laboratoriokokeiden tuloksissa lukee B-leuk. Mistä on kysymys?
Tällä viikolla vietetään kansallista PCOS-viikkoa. Sen avulla halutaan lisätä tietoisuutta PCOS:stä.
Bioanalyytikot eli laboratoriohoitajat huolehtivat, että laboratoriotutkimukset sujuvat oikein ja niistä saatavat tulokset ovat luotettavia.
Siitepölykausi on alkanut Suomessa. Nämä oireet kertovat, että saatat kärsiä siitepölyallergiasta.
Husin potilaista yli puolet saa lääkitystä, jossa genetiikka kannattaisi huomioda.
Yliopistot ja yritykset kehittävät Masse-hankkeessa tietoalustaa, josta lääkäri saisi helposti kokonaiskuvan pitkäaikaissairaan potilaan tilanteesta. Järjestelmä voisi myös valvoa hoidon toteutumista.
Tietoa eri koronarokotteiden tehosta Etelä-Afrikan varianttia vastaan tarvitaan lisää.
Urologisen oireen takana voi olla ortopedinen vaiva.
Psykiatrisilla kuntoutusosastoilla tehokas suojautuminen koronatartunnoilta on tärkeää.
Kari Tikkisen mielestä kansallinen pandemiatutkimusryhmä voisi auttaa tulevaisuuden pandemioihin varautumisessa.
Taulukoidut toimintamallit tukevat kansansairauksien hoitoa ja seurantaa.
Yleensä THL päivittää koodistojaan kaksi kertaa vuodessa. Uusin päivitys on tehty vuodenvaihteessa.
Periferiassa ei ole isoja palveluntuottajia, jotka pystyisivät toimimaan sote-keskuksina.
Rahaa poltetaan, jos seulontoja tehdään elämän loppuun asti, sanoo johtajaylilääkäri, dosentti Vesa Kataja Keski-Suomen keskussairaalasta.
Sairauden kokemusta ei ole helppo dokumentoida yhteismitallisesti, kirjoittaa Satu Salonen.
Suomalaiset ovat kehittäneet pikatestin keskushermoston borreliainfektion diagnosoimiseen.
Tartuntatautilain soveltaminen herättää huolta sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.
Lyhytkin antibioottihoito muokkaa suolen hyödyllistä mikrobistoa kuukausiksi tai vuosiksi.
Tunnistatko laskimotukoksen -artikkeli keräsi lähes 100 000 lukukertaa.
Kosteus- ja homevaurioista oireilevan potilaan ensimmäinen Käypä hoito ?suositus kertoo nykyisen tutkimustiedon eri sairauksien ja oireiden sekä rakennusten kosteus- ja homevaurioiden yhteydestä.
Tunnistatko laskimotukoksen -artikkeli on Potilaan Lääkärilehden tämän vuoden toistaiseksi luetuin juttu.
Muualta maailmasta saadun kokemuksen mukaan suojatun sähköisen viestinnän ja esimerkiksi videokonsultaation avulla voitaisiin hoitaa merkittävä osa vastaanottokäynneistä, kirjoittaa Osmo Saarelma.
Lääketieteen harjoittamisen kritiikin uusi aalto nousee lääketieteen sisältä ja koskee ylidiagnostiikkaa.
Spirometrialla selvitetään keuhkojen tilavuutta ja ilman virtausta keuhkoputkissa. On tärkeää valmistautua spirometriaan oikealla tavalla, jotta tutkimuksesta saatavat tulokset ovat luotettavat.