266 osumaa
Moni aloittaa lääketieteen opinnot heti lukion jälkeen. Osalla on kokonainen tutkinto toiselta alalta. Lääkärilehti kysyi kahdelta toisen tutkinnon suorittaneelta, miltä lääkisopinnot maistuvat.
Ranska haluaa kouluttaa lisää lääkäreitä.
Avaimia hoitajan tekemän triagen onnistumiseen ovat koulutus, lääkärin välitön konsultointimahdollisuus ja osuvuuden seuranta.
Lääketiedettä opiskellut Päivi sairastui dissosiaatiohäiriöön ja joutui jättämään opinnot kesken. Ratsastusterapia on auttanut ratkaisevasti toipumisessa.
Suurin työ tekoälyhankkeissa on tiedon saattaminen oikeaan muotoon, arvioi HUS:n kehittämisjohtaja Visa Honkanen.
Imatralla ja Lappeenrannassa on ollut käytössä malli, jossa asiakkaan perushammashoito pyritään hoitamaan kuntoon yhdellä käyntikerralla.
Eniten hoitajakäyntejä asiakasta kohti laskettuna aiheutti huumeiden käyttö.
Vanhustenhoito ei juurikaan ole ollut esillä sote-keskustelussa. Lääkärikunnan ja erityisesti geriatrien pitäisi nyt aktivoitua ja varmistaa, että tulevaisuuden vanhuksia hoidettaisiin nykyistä yksilöllisemmin.
Hallitus esittää, että hoitajien lääkkeenmääräämisoikeutta laajennettaisiin uusiin toimintayksiköihin.
Kehitysvammaisuuteen liittyy monia muistisairauden riskitekijöitä.
Käypä hoito -työryhmä julkaisi uuden syömishäiriöpotilaan hoitoketjukuvauksen.
Jos potilaan oireet viittaavat päivystykselliseen vaivaan, ohjelma antaa ohjeen soittaa, tulla päivystykseen tai soittaa hätäkeskukseen.
Suomalaiset vievät Nepaliin mielenterveyden hoidon osaamista ja ottavat opiksi itsekin.
Kipukroonikot, joilla on vaikea kipuoireisto, tarvitsevat pitka?aikaisia hoitosuhteita moneen terveydenhuollon ammattilaiseen, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kahdeksan ambulanssia on hälytetty kohteeseen. Onnettomuuspaikalla odottaa lohduton näky. Kaksi puolustusvoimien henkilökuljetuskuorma-autoa ja siviilipakettiauto ovat törmänneet toisiinsa.
Lastentalon uudella digitaalisella palvelulla halutaan kohdentaa päivystyksen resursseja paremmin.
Lääketieteen kandidaatti Urpo Viinikan teloitus sotapelkuruuden vuoksi pikaoikeuden päätöksellä jatkosodan lopussa 25.8.1944 on poikkeuksellinen tapaus oikeushistoriassamme.
Kuvayhteyden kautta hoitaja näkee asiakkaan voinnin ja sen, että lääke tulee otetuksi.
Sairastunut ja omainen oman onnensa varassa, kirjoittaa Sirpa Remahl.
Sairaanhoitajat tekevät lähetteitä, päivittävät lääkelistoja ja tulkitsevat laboratoriotuloksia.
Katso kuvagalleria Puolustusvoimien sota-ajan kokoelmasta.
Kun muistisairas haluaa ja kaipaa kotiin, mihin hän tuolloin kaipaakaan? kirjoittaa Sirpa Remahl.
Leikkausta odotellessa aloitin Terveyskylän Allergia- ja astmatalon oppien mukaisen omahoidon, kirjoittaa Satu Salonen.
Yksittäisten sairauksien hoitotavoitteista pitäisi päästä kohti hyvää kokonaisuutta, pohtii Aleksi Varinen
Harrastus voi tuoda elämään tärkeää sisältöä, jota ei ehkä työssä saa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Kipukroonikolla ei ole kivuistaan vapaa-aikaa, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Yhä useampi suomalainen opiskelee lääkäriksi ulkomailla. Vähintään kaksi kolmesta aikoo palata Suomeen, niin myös Latviassa opiskeleva espoolainen Anna Meurman-Pawli.
Päivystyksen odotusajat lyhenivät, kun lääkärin ja hoitajan tiimi vastaanottaa ambulanssipotilaan.
Turvapaikanhakijoiden itsemurhia ehkäistään vastaanottokeskuksissa aktiivisesti.
Kollegiaalisuuden käsite opetetaan jokaiselle lääketieteen opiskelijalle jo ensimmäisellä viikolla, kirjoittaa Saku Pelttari.