4826 osumaa
Vatsalihaksen tuppeen laitettu puudutus on hyvä vaihtoehto selkäpuudutukselle suurissa vatsaleikkauksissa, kertoo tutkimus.
Biopankkinäytteiden karttuminen on tutkimuksen ja samalla potilaiden etu. Tulevaisuudessa biopankit voivat nopeuttaa merkittävästi uusien hoitojen ja lääkkeiden kehittämistä.
Kollegiaalisuuden käsite opetetaan jokaiselle lääketieteen opiskelijalle jo ensimmäisellä viikolla, kirjoittaa Saku Pelttari.
Lihasvaivojen syy-yhteyttä statiinihoitoon on usein vaikea osoittaa.
Tällä hetkellä Vältä viisaasti -suosituksia on 20.
Joskus parhaimmillaan hoitosuhteessa syntyy hoitava ja lohduttava tunneside, kirjoittaa Satu Salonen.
Tutkimukseen keskittyminen tuo kliiniseen työhön uutta sisältöä. Toisaalta kliininen työ antaa tutkimukseen syvyyttä ja merkitystä.
Seurannassa hyödynnetään sekä erikoissairaanhoitoa että perusterveydenhuoltoa.
Mitä laatu oikeasti on? Yleislääkärijärjestöjen mielestä asiaa ei ole mietitty tarpeeksi.
Omamittauksista ei ole hyötyä hoitotasapainon kannalta diabeetikoille, joilla ei ole käytössään insuliinihoitoa.
Turun joukkopuukotuksen uhrit pääsivät pikaisesti hoitoon, koska tapahtumapaikalle tuli riittävästi ensihoidon yksiköitä ja monien alojen osaajat saatiin pian töihin TYKS:n päivystykseen ja ensihoitoon.
Chat-palvelussa lääkäriltä vaaditaan terävää kynää, jotta väärinymmärryksiltä vältytään.
Vakavat komplikaatiot ovat harvinaisia, mutta pahimmillaan henkeä uhkaavia.
Lääkärin auktoriteetti kääntyy itse asiaa vastaan, jos ennakkoluulo nollaa potilaan halun kuunnella, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Tuntuu siltä kuin sydän tanssisi täyttä vauhtia polkkaa liukkaalla lattialla, kuvailee Leena Mallat eteisvärinäkohtausta.
Turha ihmiskeskeisyys kannattaa unohtaa, kirjoittaa Tiina Raevaara.
SSRI-lääkkeet näyttävät ovat tehokkaita, kun perusteettomasti joko pelkää tai tietää olevansa sairas.
Vuonna 2015 lääkäriksi valmistunut Erfan Jahangiri yhdistelee sujuvasti julkista ja yksityistä työtä.
Munasarjojen monirakkulaoireyhtymän diagnosointikriteerejä ollaan päivittämässä.
Esimerkiksi fibromyalgiaa on alettu ymmärtää entistä paremmin, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Aivovammojen diagnostiikka ja kuntoutus ovat herättäneet vilkasta keskustelua. Vakuutusyhtiön ja hoitavan lääkärin näkemykset ei ole aina samoja.
Jaettu kokemus tuo kummasti lohtua, kirjoittaa Ulla Järvi.
Huippututkija Markus Perolan mukaan geenit on nostettu Suomessa oudolle jalustalle. – Aivan kuin ne olisivat muuta terveystietoa ihmeellisempää, hän kummeksuu.
HUS:n varautumissuunnitelmissa on otettu huomioon eri tavoin toteutettujen iskujen ominaispiirteet.
Potilaita ja perheitä ei voi muuttaa, mutta omaa toimintaa voi. Tämä diabetestiimin oivallus alkoi tuottaa tulosta.
Kaksivuotinen hanke on vakinaistettu. Tärkeää on ollut myös vähentää potilaiden leimautumista.
Alkavaa umpilisäketulehdusta uskalletaan nykyään hoitaa myös antibiooteilla.
Aiemmin myös Suomessa tekonivelleikkauksia on tehty pienemmissä sairaaloissa hyvällä menestyksellä, kirjoittaa Martti Hirn.
Melatoniinin käyttö on välillä varsin liberaalia, ja uniongelmien lääkkeettömät hoitokeinot näyttävät monesti unohtuvan.
Asetyylisalisyylihappoyliherkkyys, nenäpolyypit ja astma samanaikaisesti ovat tyypillisiä piirteitä särkylääkeyliherkille potilaille.