1523 osumaa
Vankila-ajan muistot piinaavat edelleen Sirahei Popouta, joka hoitaa työkseen traumatisoituneita ihmisiä.
Tekoäly on ollut viime aikoina kahvipöytäkeskusteluiden ykkösaiheita, erikoislääkäri Topi Turunen.
Suomen Syöpärekisteri kertoo, että syöpäseulontaohjelmilla on vaikutusta ja ne perustuvat vankkaan tutkimusnäyttöön.
Lääkärit somessa -juttusarjan viimeinen osa kertoo lääkäri Anni Saukkolan tarinan. Hän päätyi laittamaan suositun Instagram-tilinsä määrättömälle tauolle.
Lääkärit somessa —juttusarjan ensimmäisessä osassa somelääkäri Jonne Juntura kertoo, miksi hän Tiktokkaa mielenterveydestä.
Aamuvirkkujen lasten vanhemmat nukkuvat laadukkaampaa unta, paljasti väitöstutkimus.
Vivian Reinhold työskentelee yhdessä Suomen suljetuimmista vankiloista.
Pelkästään pulpetilla oleva puhelin heikentää keskittymistä.
Tehohoidossa työskentelevät Maarit ja Teemu Hult polkevat tällä viikolla Pariisiin keltaisissa paidoissa, jotta syöpään sairastuneiden lasten perheet saisivat enemmän tukea.
Tavoitteena tulee olla, että liikkuminen ja terveellinen ruokailu opitaan jo varhain osaksi elämää, kirjoittaa Jarkko Heiskanen.
Intensiivinen harrastukseni on auttanut minua auttamaan potilastani, kirjoittaa Isa Teeriaho.
Jos hoidan tietokonetta enemmän kuin potilaita, jokin on pielessä, kirjoittaa Saana Mäenpää.
Minerva Krohn hoitaa kotoaan terveyskeskuspotilaita moneen kuntaan eikä tapaa heitä koskaan. Työtapa on opettanut kuuntelemista.
Suomessa osui kolme alkoholinkäyttöön vaikuttavaa isoa ilmiötä samaan saumaan: korona, alkoholilain muutos ja sote-uudistus. Eikä suunta vaikuta hyvältä.
Tunnetko Älä laihduta —päivän ja sen teesit? Lue, mitä mieltä asiantuntijat ovat siitä.
Hyvä astman hoito helpottaa oireita, suojelee keuhkoja ja ehkäisee pahanemisvaiheita.
Syökäämme, juokaamme, laulakaamme, iloitkaamme ja olkaamme ihmisiksi. Onhan Vappu!
Terveyttä edistävä ruokavalio ei edellytä kaikkia ”terveellisiä” ruokaryhmiä, toteaa ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Leikki on tapa tutustua maailmaan, tutkia sen lainalaisuuksia ja harjoitella sosiaalisia taitoja, kirjoittaa tartuntatautilääkäri Topi Turunen.
Säännöllinen liikunta ja hyvin syöminen ovat lääkärien ykkösvinkit.
Suomalaiset eivät saa tarpeeksi liikuntaa, kertovat tutkimukset. Arkiliikunta on helppo tapa lisätä päivittäistä liikuntamäärää ja hyvinvointia.
Nuori lääkäri päätti aivovammansa jälkeen näyttää, miten hakoteillä neurologinen kuntoutus oli.
Suru tarvitsee suuren tilan ihmisessä, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Mitkä ovat glaukooman oireet ja mistä se johtuu? Kokosimme usein kysytyt kysymykset glaukoomasta.
On keinotekoista määrätä kaikenlaiseen työhön käytettäväksi 40 tuntia viikossa, kirjoittaa yrittäjälääkäri Marika Kandell.
Jos työnantaja vaatii lääkärintodistusta, lääkäri ahdistetaan nurkkaan, sanoo Kari-Pekka Martimo.
Ulkomaalaistaustaisten lääkärien kielitaidossa näkyy suuria eroja vastaanottotilanteissa.
Hanna Nohynek on jalat maassa maalittamisesta huolimatta.
FinnEM kouluttaa akuuttihoidon ammattilaisille uhkatilanteiden tunnistamista ja varautumista.
Pietarilainen Ksenia Suvorova laati lääkärien sodanvastaisen vetoomuksen, johon kertyi lähes 20 000 nimeä.