239 osumaa
Vastaanotolla valinnanvapautta tuetaan, kun potilaalle annetaan mahdollisuus esittää kysymyksiä omasta asiastaan.
Jäärä on raavas suomalainen mies, joka vähättelee omia vaivojaan. Hänelle turvonneet jalat johtunevat huonoista kengistä ja hengenahdistus ja siniset huulet ovat arkipäivää.
Ebolaan on sairastunut yhteensä yli 24 000 ihmistä. Heistä 5 000 on lapsia. Uusien tartuntojen määrä on nyt huomattavasti vähäisempi kuin epidemian vaikeimmassa vaiheessa.
Geenitekniikan avulla voidaan jo muutaman vuoden kuluttua todentaa useimmat yhden geenivirheen aiheuttamat harvinaiset sairaudet.
Potilaan ahdistusta ymmärtävälle lääkärille tutkimusten tilaaminen on helpoin keino rauhoittaa potilasta ? hetkeksi.
Usko lääketieteen kaikkivoipaisuuteen palvelee psykologisia tarpeitamme, kuten hallinnan- ja turvallisuudentunnetta.
Eurooppalaisen tutkimuksen mukaan yli 60 % ihmisistä toivoisi kuolevansa kotona. Suomessa tämä lohdullinen ajatus toteutuu kuitenkin hyvin harvoin.
Riitta Hervan tapauskertomus on hyvä esimerkki, vaikkakin harmillinen, että influenssaa sairastavan henkilön tulisi jo oman terveytensä takia levätä ja pysyä poissa juhlista, ja siten estää viruksen leviämistä.
Huijaako potilas ? vai myös lääkäri? Päihdeongelmien hoidossa tärkeintä on luottamussuhteen rakentuminen.
Olennaista on havaita piilotetut vaikuttamisen tavat, toteaa Pekka Louhiala.
Hypokondria, eli luulotauti symboloi omalla tavallaan aikamme ajattelua, jonka mukaan ihmisen olisi pystyttävä hallitsemaan ja kontrolloimaan itseään ja ympäristöään, vaikka tämä ei ole aina mahdollista.
Poltetaanko suuni ruoalla, putoanko maahan pyörätuoliin nostettaessa, irtoaako ote ja tipun altaaseen?
Matkani turvattomuudesta, yksinäisyydestä ja riippuvuuksista luottamukseen ja rakkauteen on ollut pitkä.
Ongelmia tietosuojaan tuo byrokratia ja se, että terveydenhuollossa on yli 4 000 erilaista tietojärjestelmää, jotka eivät kommunikoi keskenään.
Lääkärin ikä, työkokemus ja taloudelliset kannustimet olivat yhteydessä siihen, mihin hoitoon potilas päätyi.
Pahimmillaan terveydenhuoltojärjestelmän toimimattomuus voi vähentää luottamusta lääketieteeseen yleensä, kun huolestunut potilas hakee vaihtoehtoista apua.
Työ Lääkärien sosiaalinen vastuu -järjestössä on vienyt Mariia Karppisen Amazonin jokialueiden syrjäisiin kyliin asti.
Pitääkö kaiken suomalaisen ebolakeskustelun pontimena olla oma uhka?
Skitsofrenian hoidon tulisi olla ennen muuta tapauskohtaista, vuorovaikutuskeskeisesti suuntautunutta hoitoa, jota toteutetaan tarpeenmukaisen lähestymistavan hoitoympäristössä potilaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
Kättely on säilyttänyt paikkansa suomalaisessa tapakulttuurissa
Kuolevan ihmisen tunnistaminen ja kohtaaminen. Siinä alue, jolla terveydenhuoltomme voisi pystyä parempaankin. Aihetta pohtineet lääkärit painottavat, että kuolevan hyvällä hoidolla tuetaan myös läheisten elämän jatkoa.
Mulle riippuvuudet olivat epätoivoinen keino yrittää hallita kaikkea sitä kaaosta mitä sisälläni koin. Voi luoja että mä taistelin.
Koulukiusaamisen uhrina ainakin kerran viikossa oli ammattiin opiskelevista pojista kuusi prosenttia ja tytöistä kolme prosenttia. Lukiolaisilla vastaavat osuudet ovat 1?2 prosenttia.
Kirjailija Henning Mankellilla todettiin levinnyt keuhkosyöpä keväällä. Hyvässä hoitamisessa, jota Mankell kutsuu lääkintätaidoksi, tietoon yhdistyy tunne.
Iän myötä lisääntyvät virtsaamisongelmat ovat hyvin tuttuja monelle meistä. Itse asiassa 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista kahdeksalla prosentilla on yliaktiivinen rakko.
Viime aikoina on kirjoitettu sairaalahoitoon liittyvästä stressistä, joka vaikeuttaa toipumista. Useille sairaalajakso on raskas kokemus.
Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen kommentoi sote-uudistusta. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty vastaa.
Ensimmäiset suomalaiset avustustyöntekijät saattavat lähteä tällä viikolla Sierra Leoneen perustettavalle Ebola-potilaiden eristysklinikalle.
On mahdollista, että lihavien ihmisten sepsikset ovat taustaltaan ja oirekuvaltaan erilaisia, mikä vaikuttaa heidän selviytymiseensä.
?Toivon, että ne kipukroonikot, jotka miettivät elämänsä merkityksettömyyttä, saisivat haastateltujen ihmisten kautta luottamusta siihen, että elämä voi kantaa. Se kantoi minuakin!?