658 osumaa
Jaloillaan pysyvä saa lähteä, eikä kotiin saa ilmoittaa yli 15-vuotiaan sairaalassa käynnistä.
Osteopenia on tila, jossa luuntiheys on normaalia alhaisempi, mutta ei vielä osteoporoosin tasolla. Osteopenia voi edeltää osteoporoosia, jolloin luunmurtumien riski kasvaa merkittävästi.
Monet lääkärit eivät ole koskaan edes nähneet tuhkarokkopotilasta, mutta valppaana on syytä olla.
Kalsium on ihmisen elimistölle välttämätön kivennäisaine. Sillä on tärkeä rooli luuston rakennusaineena, mutta myös lukuisia muita tärkeitä tehtäviä.
Liikunta on keskeinen tekijä luuston kehityksessä ja ylläpidossa. Nuoruus ja erityisesti kasvuikä ovat kriittisiä aikoja luuston huippumassan ja lujuuden parantamisessa.
Vanhuudesta on tehty pahe, kirjoittaa Eija Kalso.
Jopa ihmekemikaalina markkinoidun synteettisen nikotiinin haitoista on vain vähän riippumatonta tutkimusta.
Ei ole merkityksetöntä, millaisina ihmisen ikäkaudet valkokankailla näytetään, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Savuttomista nikotiinituotteista kiellettäisiin kaikki tuoksut tai maut lukuun ottamatta mentolia ja minttua.
Nuoret saavat nopeasti apua, psykiatriset sairaalapaikat eivät ole enää vähentyneet ja itsemurhat on saatu vähenemään, iloitsee THL:n ylilääkäri Outi Linnaranta.
"Humaanitapauksia alkaa olla aika paljon", sanoo THL:n tutkija Erika Lindh.
OCD eli pakko-oireinen häiriö alkaa usein lapsuudessa tai nuoruudessa. Sen esiintyvyys on 1-3 prosenttia vuodessa.
Taustalla on vanha ajattelu oikeasta naiseudesta ja mieheydestä, kirjoittaa Taina Kinnunen.
Noin puolet naisista kärsivät virtsankarkailusta jossain vaiheessa elämää.
Huumeisiin kuolee eniten 15–24-vuotiaita.
Viime aikoina on puhuttu vapettamisen vaaroista ja erityisesti evalista. Mistä on kysymys?
Entäpä, jos nuoret ensin ahdistuivat ja rupesivat lääkitsemään sitä sosiaalisella medialla, pohtii Jari Turunen.
Lähes kaikki pitkäaikaissairaudet ovat parantumattomia, muistuttaa Eija Kalso.
Jukka Saarela sai diagnoosin 27-vuotiaana, jolloin sairaus oli edennyt jo pitkälle.
Tuire Malmstedt sai diagnoosin feokromosytoomasta parikymmentä vuotta sitten.
Kroonista migreeniä sairastavan Marja-Leena Hiltusen mielestä terveyskeskuksessa ja työterveyshuollossa ei tiedetä tarpeeksi migreenin monimuotoisuudesta.
– Ongelma ei ole ahdistuksen tunnistamatta jääminen, vaan ylitunnistaminen, sanoo Riittakerttu Kaltiala.
Jos mahdollisuudet taiteen tekemiseen viedään pois, istutan mielelläni puita, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Kalsium on ihmiselle välttämätön aine monissa aineenvaihdunnan reaktioissa. Sitä tarvitaan muun muassa lihassolujen ja hermosolujen toiminnan säätelyyn.
Ihomuutoksia, kuten varsiluomia esiintyy usein lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän yhteydessä.
Alle 50-vuotiaiden paksu- ja peräsuolisyövät selittyvät elintapojen muutoksilla.
Humalahakuinen juominen lähes kolminkertaistaa riskin saada aivoinfarkti.
Vain joka neljäs vakavista mielenterveysongelmista kärsivistä nuorista hakeutuu hoitoon Suomessa.
Uudet organisaatiot, potilastietojärjestelmät tai rakennukset eivät paranna potilaita, kirjoittaa Eija Kalso.
Nykyään termejä psykopaatti ja narsisti heitellään varsin huolimattomasti. Mutta ketkä oikeasti ovat narsisteja ja millaisia psykopaatit ovat?