658 osumaa
Matala-asteinen tulehdus ja ruokavalio ovat yhteydessä toisiinsa, myös nuorilla. Epäterveellinen ruokavalio voi merkittävästi edistää tulehdustilaa jo lapsuudessa.
Monelle parin tunnin harrastus kerran viikossa voi olla voimanlähde, kirjoittaa akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri Terhi Savolainen.
Nuorisopsykiatrian ylilääkäri: Samalla satsauksella parempaa laatua.
Lääkäripäivien Proosaklubilla lavalle nousi kolme lääkärikirjailijaa, jotka kertoivat teoksistaan ja siitä, miten ne ovat syntyneet.
Lähes 70 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että alkoholista aiheutuvat ongelmat lisääntyisivät, jos alkoholia olisi enemmän ja helpommin saatavilla.
– Uutiset olivat kova paikka nuorelle ihmiselle, sanoo Miia Nurmio.
Edessämme on kolme koetinkiveä, kirjoittaa arkkiatri Risto Pelkonen.
Sanat luovat toivoa ja rakentavat siltoja, kirjoittaa Silja Kosola.
Niuvanniemen sairaalassa luovuttiin päällekäyvän potilaan rajoittamisesta vatsalleen jo yli vuosikymmen sitten, kansainvälisiin tutkimuksiin perustuen.
– Lääkärin rooli on murroksessa, uskoo A-klinikkasäätiön Atte Virolainen.
On vaikea perustella, että potilaita ohjataan tutkimatta etävastaanotolta sairaalapäivystykseen, kirjoittaa Jan Schugk.
Tiedän, että tätä toivomuslistaani ei ole ihan helppo toteuttaa, kirjoittaa Silja Kosola.
Sodan omakohtaisesti kokeneilla traumaperäisen stressihäiriön riski oli nelinkertainen.
Havainto tuo uutta tietoa sairauden vaikutuksesta aivojen puhdistusjärjestelmään.
Ajan kanssa löytyy oma tapa elää omaa aikakauttaan, kirjoittaa Janna Rantala.
Jaatko ympärillesi enemmän uskoa, toivoa, iloa ja valoa vai pelkoa ja pahaa oloa, kysyy Silja Kosola.
Huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta näkyy myös sote-alalla toimivien työssä.
Hoidon ongelmatilanteista konsultoidaan infektiolääkäreitä usein.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos haluaa kuulla vakavista tapauksista.
Olen lähes unohtanut oman osuuteni koulun sosiaalisessa valtapelissä, kirjoittaa Silja Kosola.
Jos kiusaamiskokemukset vähenevät, mielenterveyttä huonontava vaikutus heikkenee.
Suurin ongelma on järjestelmän pirstaleisuus, sanovat ylilääkärit Leena Repokari ja Laura Häkkinen.
Lapsi oli edeltävän viikon aikana avannut puhelimen keskimäärin 120 kertaa päivässä, kirjoittaa Silja Kosola.
Oulun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten psykoosia sairastavat henkilöt sijoittuvat erilaisille työurapoluille 16–45-vuotiaina.
Usean tekijän yhteisvaikutus kasvatti riskin moninkertaiseksi.
Itä-Suomen yliopisto: Pitkittäistutkimuksia aiheesta on vain vähän.
Taustalla usein mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.
Väitöstutkimus selvitti pahoinpitelylle altistavia tekijöitä psykiatrisessa sairaalahoidossa olleilla nuorilla.
Lääkärintodistusta kannattaisi edelleen vaatia alaikäisiltä ajokortin hakijoilta.
Näin huolehtimista, huomaavaisuutta, välittämistä ja luottamusta, kirjoittaa Silja Kosola.