53 osumaa
Hoitamattomalla ientulehduksella voi olla useita negatiivisia vaikutuksia terveyteen.
THL ja Kela patistavat tulevaa hallitusta puuuttumaan kehitykseen, yhtenä keinona sokeri-, suola- ja rasvaverot.
– Älkää unohtako mikrobeja muussakin suhteessa kuin taudinaiheuttajina, sanoo vuoden tiedeartikkelin kirjoittanut professori Pentti Huovinen.
40 ja 80 mikrogramman annokset olivat turvallisia, eikä sivuvaikutuksissa ollut eroa ryhmien välillä.
GeneRISK-tutkimuksessa selvitetään nyt myös koronaviruksen vasta-aineiden yleisyyttä ja taudin sairastaneiden oirekuvaan liittyviä tekijöitä.
Työterveyslaitos tutkii kuumassa työskentelyn vaikutuksia muun muassa sairaalassa.
Työterveyslaitoksen asiantuntijat vastaavat muun muassa kysymykseen, kuinka hyvin hengityksensuojaimet suojaavat hengitystieinfektioilta.
Maailmanlaajuisesti lähes kaikkien terveellisten ruokien ja ravintoaineiden saanti oli alle tavoitearvojen, epäterveellisten taas yli.
Sydän- ja verisuonitaudit ovat edelleen yleisin työikäisten miesten kuolinsyy Suomessa.
Hélder Santosin laboratoriossa tutkitaan nanolääkkeiden käyttöä syövän, diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien hoidossa.
Tupakointi, alkoholi, ylensyönti, huumeet. Eivät nuoret niihin sattumalta sorru, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Ville Vasankari aloitti väitöstutkimuksensa ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.
Liika medikalisointi tuskin auttaa yksinäistä, kirjoittaa Jussi Kauhanen.
Kohta sekvensointi sopii joka kukkarolle. Näkymä on huima, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Stressi on tunnettu sydänoireiden riskitekijä, mutta tutkijat eivät ole tienneet mistä tämä tarkalleen johtuu.
Jos tutkijoiden tulokset pystytään varmistamaan lisätutkimuksissa, kuumat aallot saattavat olla perinteisten riskitekijöiden veroinen sydänriskien ennustaja vaihdevuosioireisilla naisilla.
Tutkimuksessa perinnöllistä alttiutta seulottiin kymmeneltätuhannelta 1–2-vuotiaalta ja heidän vanhemmiltaan.
Vaikutukset ovat sitä voimakkaampia mitä enemmän ja pitempään lapsi altistuu.
Jos 60 prosenttia väestön syömästä ruoasta olisi kasvisruokaa, verenpainetauti vähenisi jopa neljänneksellä.
Syöpähoitojen kehittyminen on vuosien varrella parantanut lapsipotilaiden pitkän aikavälin ennustetta huomattavasti.
Tupakointi aiheuttaa valtimoihin sydäntauteja edistäviä muutoksia, mutta nuo muutokset vähitellen katoavat tupakoinnin lopettamisen jälkeen.
Karkeasti jaoteltuna sydänsairaudet ja monet muut terveysongelmat kasautuvat varsinkin Itä-Eurooppaan ja EU:n ulkopuolisiin maihin.
Havainto lisää näyttöä täysjyväviljan ja ravintokuitujen terveellisyydestä.
Tuoreen selvityksen perusteella riski kuolla tutkimusten seurantojen aikana suureni tasaisesti painoindeksin suurentuessa.
Voisiko yöllisiin verenpainemuutoksiin vaikuttamalla ? esim. ottamalla verenpainelääkkeen ennen nukahtamista ? ehkäistä sairastumisia?
Havainto on huolestuttava, sillä lapsuuden lihavuus ja verenpaineongelmat voivat jatkua aikuisikään ja altistaa mm. sydän- ja verisuonitaudeille.
Kun tutkijat yhdistivät uniapnea- ja asentotestien tulokset, he havaitsivat asennon vakaana pitämisen olleen sitä vaikeampaa mitä enemmän unenaikaisia hengityskatkoksia potilaalla oli.
Kymmenvuotisen seurannan perusteella fyysisesti aktiiviset 70-vuotiaat välttyivät muita todennäköisemmin sepelvaltimotaudilta, sydänkohtauksilta, aivohalvauksilta ja etenkin aivoinfarkteilta.
Ennenaikaisena syntyneet sairastuvat muita todennäköisemmin sydänsairauksiin ja moniin muihin kroonisiin sairauksiin, tuore katsaustutkimus vahvistaa.
Tulokset vahvistavat ja lisäävät näyttöä liikunnan ja hyvän fyysisen kunnon tärkeydestä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä.