330 osumaa
Eurostatin tilastokatsauksessa Suomen ylikuolleisuus nousi tapetille.
Kerran alasajettua toimintaa on vaikea rakentaa uudestaan, kirjoittaa Marko Luhtala.
THL:n Otto Helve pelkää, että maan vaikutusvaltaa hamuavat nyt muut suuret valtiot.
Liikunta suojaa lasta astmalta, vaikka äidin terveys, elintavat ja ympäristöön liittyvät tekijät altistaisivat astmalle.
Syö vähemmän ja liiku enemmän. Tuttu lause monelle painonsa kanssa kamppailevalle. Tosin nykyään tiedetään, että taustalla on paljon muutakin.
Maailman psoriasispäivänä toivotaan iho- ja kehorauhaa pitkäaikaista ihosairautta sairastaville.
THL:n ja STM:n linjauksen taustalla WHO:n suositus: termiä on käytetty leimaavasti.
Tutustu kulttuurivinkkeihimme ihmisen, elämän ja lääketieteen saralta.
Viime vuonna kohuttiin aspartaamin turvallisuudesta.
Tuore tutkimus kertoi uutta tietoa nuorten terveys- ja liikuntasuositusten pohjaksi.
THL:n uusi pääjohtaja varoittaa perusterveydenhuollon verkon karsimisesta.
Lintuinfluenssa huolestuttaa. Kysyimme asiantuntijalta, kuinka vaarallinen se olisi ihmisille.
Aluksi oireeton virushepatiitti voi johtaa vakavaan maksavaurioon, mutta tartunnalta voi suojautua omalla käyttäytymisellä.
Tavoitteena tulee olla, että liikkuminen ja terveellinen ruokailu opitaan jo varhain osaksi elämää, kirjoittaa Jarkko Heiskanen.
Erityisen huono tilanne on Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Italiassa.
Euroopan lääkäreitä edustava CPME on julkaissut linjauksen, jossa vaaditaan ilmastotoimia.
Asetusmuutos on lausuntokierroksella 5. toukokuuta saakka.
Norjalaistutkijat kyseenalaistavat WHO:n post-COVID-19-määritelmän.
Suomessa joka viides 15-vuotias tyttö koki olevansa alakuloinen lähes päivittäin viime vuonna.
Energiajuomat aiheuttavat nuorelle useita terveysoireita.
Jos työnantaja vaatii lääkärintodistusta, lääkäri ahdistetaan nurkkaan, sanoo Kari-Pekka Martimo.
Syyriassa on tuhoutunut 48 terveydenhuollon laitosta maanjäristyksessä.
Kansallisen palliatiivisen hoidon ja saattohoidon FinPall-hankkeen toimijat vetoavat saattohoidon puolesta.
Kirjallisuusharrastus lisää empatiaa, musiikki aktivoi tunnemuistoja.
Lääkärilehti kysyy, Taneli Puumalainen vastaa.
Suomen ylikuolleisuus on huikeaa, ja syyt ovat selvittämättä.
Suomessa virusta on havaittu lintujen lisäksi nisäkkäillä.
Tällä hetkellä myös ne rokotteet, joita yksityiset toimijat voisivat pistää, ovat kuntien takana.
Malariakaudella aikuisille annetun vasta-aineen suojateho oli lähes 90 prosenttia.
Koronapandemian oppeja käsitellään nyt monesta eri näkökulmasta, kirjoittaa Hanna Nohynek.