749 osumaa
Rukiin terveysvaikutusten mekanismit valkenevat vähitellen.
Ylipainoisuus on yleisempää pojilla, selviää THL:n tuoreesta tilastoraportista
Uudet tutkimustulokset johtivat eturauhassyövän tautiluokituksen muuttamiseen Yhdysvalloissa.
Perusterveydenhuollolla ei ole varaa menettää kokeneiden lääkärien osaamista, kirjoittavat Hannu Halila (kuvassa) ja Jukka Vänskä.
– On tärkeä paneutua terveydenhuollon uudistukseen, kansanedustaja sanoo.
Hoitotakuun nykyinen raja on kolme kuukautta, mikä on täysin kohtuutonta, kirjoittaa Lääkäriliiton puheenjohtaja Samuli Saarni.
Suomalaiset ovat niin omalaatuisia, että ensimmäiseksi kannattaa suunnata SISu-tietokantaan.
Alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa.
Tapaus ei muuta käytäntöjä.
Epilepsialääkettä käyttävillä potilailla on noin kaksinkertainen riski sairastua keuhkokuumeeseen verrattuna muihin Alzheimeria sairastaviin.
Myös jännittyneisyys ja väsymysoireet, ahdistuneisuus sekä sairauspoissaolot koulusta ovat kasvaneet, kertoo tuore kysely.
Kaksi bakteerilajia suolessa oli kytköksissä parempaan elämänlaatuun.
Toiveissa oli myös nopea hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuus, selviää THL:n asiakaspalautekyselystä.
Tupakointi, alkoholi, ylensyönti, huumeet. Eivät nuoret niihin sattumalta sorru, kirjoittaa Pekka Nykänen.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on huolissaan suomalaisten henkisestä hyvinvoinnista. Terveyden suuri uhka on korvien välissä.
Yhä useampi tavallinen kuntoilija turvautuu aineisiin parantaakseen suoritustaan. Häpeä ja kirjavat oireet vaikeuttavat käyttäjien tunnistamista.
Haimasyövässä havaittiin suurimmat erot eloonjäämisluvuissa yliopistosairaaloiden vastuualueiden välillä.
Mediassa tutkimustulokset ilmoitetaan usein suoraviivaisemmin kuin varsinaiset havainnot antaisivat aihetta, kirjoittaa Pertti Saloheimo.
Ammatinharjoittajien sopimuksiin kirjatut ikäpykälät ovat mitättömiä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Terveyskeskuslääkärin ja neurologin kuvapuhelu hyödytti sekä lääkäreitä että potilasta.
Lääkärien työuupumus näyttää olevan yleistä kaikkialla maailmassa.
Perätarjontasynnytysten rutiininomaista hoitoa keisarileikkauksella ei voida suositella, arvioidaan Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa.
Palaute on tärkeää, koska se paljastaa toiminnan sokeat pisteet.
Fimea on julkaissut arviointikoosteen syöpälääke durvalumabista.
Muistisairauden neuropsykiatristen oireiden ensisijainen hoito on lääkkeetön.
Hajuaistin toiminta on pitkään ollut epäselvää ja hajuaistin häiriön tutkimusmahdollisuudet ja hoitokeinot rajalliset. Hajuaistin häiriöt ovatkin olleet alidiagnosoituja.
Konsultoinnin vastuukysymykset nousevat esille potilasvahinkojen yhteydessä.
Ryhmä borrelioosipotilaita kommentoi kirjoitusta EU-päätöslauselma hämmentää Lymen borrelioosin hoitoa.
Vieraat sanat etäännyttävät, ärsyttävät, huvittavat ja antavat harhaanjohtavan vaikutelman sivistyksestä, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Heinolalainen terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann tietää Merja Lahden lomakuulumiset.