749 osumaa
Yhdistysten mukaan testosteronivajaus on kliininen oireyhtymä, jonka diagnoosi edellyttää matalan testosteronitason lisäksi tilan merkkejä tai oireita.
Tarvitsemmeko tosiaan kaikkea sitä terveysaiheista sisältöä, jota meille on tarjolla, kirjoittaa Tiina Raevaara kolumnissaan.
Tavoitteena on, että jatkossa kaikki viimeisen vuosikurssin kandit osallistuvat ammattien väliseen opiskeluun.
Muutamaan geenimerkkiin perustuva lausunto ei eroa sattumanvaraisesta, kirjoittaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere.
– On vaikea keksiä perusteluita, miksi malli olisi potilaan kannalta paras, sanoo professori Lasse Lehtonen HUS:sta.
Hoitoja on tehty tähän asti lähes yksinomaan yksityisillä hedelmöityshoitoklinikoilla.
Digipalvelut hyödyttävät sekä lääkäriä että potilasta.
Terveydentilalla ei ollut suoraa yhteyttä työllisyystilanteeseen.
Mielikuvat itsestä riittävän hyvänä äitinä voivat puuttua.
Ennuste sydäninfarktin ehkäisyssä on parantunut länsimaissa.
Imemistä haittaava vauvan kireä kielijänne on tämän vuosituhannen muotidiagnooseja.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Rääkki vie ihmisenä olemisen perusteisiin, kirjoittaa kirjailija Tiina Raevaara koilumnissaan.
Mielenterveys otetaan hallitusohjelmassa kerrankin huomioon, sanovat asiantuntijat.
MasterChef-kilpailun voittanut lääkäri Marjut Koiranen miettii paljon arkiruoan terveellisyyttä, mutta fine dining -menuita suunnitellessaan hän irrottelee.
Laitteen tuottaman EKG-nauhoituksen voi tallentaa puhelimeen ja näyttää vastaanotolla lääkärille.
Yksinäinen voi olla, vaikka olisi sosiaalisia kontakteja tai parisuhde tai asuisi palvelutaloyhteisössä.
Runsas viljojen saanti ei kuitenkaan ollut yhteydessä sairastumiseen.
Mielenterveyshäiriöistä kärsineiden ansiotulot pysyivät varsin matalalla tasolla myöhemmin elämässä.
Vesikriisi vaikutti vauvojen allergiavasteisiin vuosien päästä.
Kortisoni annetaan sidekalvon alle, josta se vähitellen imeytyy silmään.
Yksinäisyys on fyysisen kivun sosiaalinen vastine, kirjoittaa vastaava päätoimittaja Pekka Nykänen.
Kela-korttia tai potilasohjetta ei tarvita.
Elävältä luovuttajalta tehtävässä siirrossa on monia etuja, kirjoittaa Helena Isoniemi.
Tunnin vaihtelu nukkumaanmenoajassa lisäsi riskiä neljänneksen.
Turun Karinakoti joutuu sulkemaan ovet kesäkuun loppuun mennessä. Myös muut yksityiset saattohoitokodit painivat haasteiden kanssa.
Ehdotuksessa korostetaan ymmärrettävän tiedon lisäämistä ja dialogia rokotteisiin epäilevästi suhtautuvien kanssa.
Parempi teho oli nähtävissä 17?39-vuotiaiden kaikissa ikäryhmissä.
Vaikka ylipainon vaarat tunnistetaan, sen todellinen merkitys sairauksien taustalla näyttää jääneen liian vähälle huomiolle, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Sairauksista toipuminen pitkittyy ja toimintakyky heikkenee.