1213 osumaa
Edzard Ernstin kirja läpivalaisee tehokkaasti ja armotta homeopatian hyödyt ja haitat sekä harjoittajien motiivit, kirjoittaa Timo Strandberg arviossaan teoksesta A Scientist in Wonderland.
Tanskalaistutkimus osoittaa masennuksen olevan hyvin yleistä aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Osalla potilaista oireilu jatkuu vuosia.
Pitäisikö tyypin 2 diabetesta hoitaa leikkaamalla? Tehokas leikkaushoito sopisi myös muille kuin vaikeasti lihaville.
Valtaosa potilaista hyötyy lääkityksestä. Lääkityksen teho saattaa lisääntyä vielä yli puolen vuoden ajan sen aloittamisesta.
Lepakkorabiestartunta on ihmisillä erittäin harvinainen.
Terveyskylän virtuaalitaloista löytyy tietoa, vertaistukea ja nettiterapiaa sekä oirenavigaattoreita, jotka ohjaavat kulloinkin sopivaan paikkaan saamaan apua.
Yhteiskunta, jolla ei muka ole varaa arvostavaan ja yksilölliseen vanhustenhoitoon, on sekä epäonnistunut että valheellinen, kirjoittaa Johannes Enroth.
Havainnot ovat kiinnostavia, sillä tällä hetkellä ei ole keinoja selvittää, miten pahoja aivotärähdyksen jälkeistä oireyhtymää potevan aivovammat ovat.
Suomessa eniten elinvuosia menetetään iskeemisten sydänsairauksien, aivoverenkierron häiriöiden, Alzheimerin taudin ja keuhkosyövän takia.
"Jos joku kuvittelee, ettei ole mitään väliä sillä millainen jörrikkä tai mörrikkä hoitaa, kunhan homma tulee kuntoon, on mielestäni väärässä, kirjoittaa Leena Mallat.
Suomessa vihataan nyt paljon. Mitä tämä viha oikein on? kysyy Sohvi Mäntykoski.
Resursseja pitää ohjata suolistosyövän seulontaan, kirjoittaa Martti Färkkilä.
Saako pitkittynyttä stressiä hoitaa pillerillä? Neurotieteen professori Eero Castrén kehottaa miettimään, miksi ei.
Rakko- ja suoliongelmaisten leimaamisella on vankat juuret. Ruumiintoimintoihin liittyvistä nolouksista on vaikea pyristellä irti, kirjoittaa Petri Riikonen.
Tutkimusryhmä ei vielä uskalla arvioida, saadaanko ilokaasusta uusi masennuslääke ja milloin.
Peruskoulussa numeroni olivat aina yhtä huonompia siksi, etten saanut viitattua vaikka tiesin vastauksen, kirjoittaa Tiia-Maria Tuominen.
Selvitys toi esille suuria eroja eteisvärinän hoidossa ja ennusteessa.
Ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tulehdukselliset suolistosairaudet ovat keskeisiä somaattisia syitä lasten ja nuorten pitkittyneille vatsakivuille. Kipujen taustalla voi olla myös psyykkisiä tekijöitä.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneen hoito on monen ammattilaisen käsissä.
Isojen yhteispäivystysten ruuhkautuminen suuren ei-kiireellisten potilaiden määrän vuoksi vaarantaa vakavasti sairaiden potilaiden hoidon.
Tasavirtastimulaatiosta voi tulla ensimmäinen hermoston toiminnan säätelyyn perustuvat hoito, jota potilaat voivat toteuttaa kotonaan.
Erityisesti lapsilla ja nuorilla aivovamma voi näkyä aivoissa vielä kuukausia loukkaantumisen jälkeen.
Nykyajan päivystykseen on ilmestynyt ovimiehiä, jotka tarkoin seulovat kenellä on oikeus astua tuohon pyhättöön sisään, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Omaa omituista sairauttaan ymmärtämällä ja siitä enemmän tietämällä voimaantuu jaksamaan, kirjoittaa Satu Salonen.
Vaikeaoireista vapinaa voi lievittää lääkkeiden lisäksi aivoleikkauksella, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan sama onnistuu nykyään myös ultraäänellä.
Nyt julkaistu tutkimus todennäköisesti muuttaa vanhusten verenpaineen hoitotavoitteita ja hoitokäytäntöjä.
Tulokset lisäävät jo mittavaa tutkimustietoa raskaudenaikaisen tupakoinnin haitoista.
Hoidon jatkuvuus on läheisessä yhteydessä hoidon saatavuuteen ja potilastyytyväisyyteen, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Mainokset vahvistavat lasten taipumusta suosia maukkaita ruokia riippumatta siitä, miten terveellisinä tai epäterveellisinä he ruokia pitävät.
Uudet diagnostiset kriteerit selkeyttävät fibromyalgian diagnoosia ja vaikeusasteen arviointia. Kun diagnoosiin on päästy, voidaan lopettaa turhat tutkimuskierteet.