3741 osumaa
Lääkäriliitto kannattaa valinnanvapauden hallittua laajentamista julkisessa terveydenhuollossa, kirjoittavat Marjo Parkkila-Harju ja Heikki Pärnänen.
Terveiden perheenjäsenten seulontaa ei toistaiseksi suositella.
Professori Peter Gøtzsche kritisoi muun muassa masennuslääkkeiden vaikuttavuutta.
Sote-uudistuksen vaaroista on kirjoitettu paljon. Muutos tuo aina tullessaan haasteita, mutta harvoin pelkkää negatiivista, miettii Aleksi Varinen.
Nykyajan puskaradio näyttää tulevan väistämättä myös lääkäripalveluihin, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Vuoden 1936 rokotuslailta toivottiin, että kansa tajuaisi rokotuksen tärkeyden.
Valmisteiden saatavuudessa on häiriöitä koko kevään ajan, tiedottaa Fimea.
Hoitopalautteet löytyvät Kannasta – tai sitten eivät, terveyskeskuslääkärit harmittelevat.
Valproaatille raskauden aikana altistuneilla lapsilla on riski saada synnynnäisiä epämuodostumia.
Jos kaikkivaltiaan asemaan asettunut media ei kanna vastuutaan, mistä kansalainen saa tasapuolista, tosiasioihin pohjautuvaa tietoa?
Koskaan ei tiedä, kuka astuu sisään. Fyysisen ja sanallisen väkivallan uhka kulkee osana päivystäjien työtä.
Minulle sopisi, että lääkärit saisivat enemmänkin rahaa lääketeollisuudelta, kirjoittaa Satu Salonen.
Tiedämme jo etukäteen, ketkä ovat väärässä, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Meta-analyysien tarkastelu selvitti vahvimman näytön lihavuuteen liittyvästä syöpäriskistä.
Kela on julkaissut ohjeet asiantuntijalääkäreilleen niiden tilanteiden varalle, kun asiakirjojen perusteella syntyy epäily potilasturvallisuuden vaarantumisesta.
Uudistusehdotus on yhtä älytön kuin muurin rakentaminen Meksikon rajalle, kirjoittaa Arja Rimpelä.
Työttömien joukossa on paljon työkyvyttömiä, joiden taustalta löytyy kehitysvamma – jos se vain tunnistettaisiin, kirjoittaa Raija Kerätär.
Ensimmäistä kertaa julkaistulla listalla on 12 antibiooteille vastustuskykyistä superbakteeria.
Ennusteesta puhuminen vaatii tilannetajua ja empatiaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Vähäinen liikkuminen, heikko lihaskunto ja lihavuus ovat merkittäviä taustatekijöitä.
Riskien tunnistaminen ja varhainen ehkäisevä hoito voivat auttaa välttämään vaikeat jalkahaavat.
"Minun seinäni takana yskii / kuoleva ihminen. / Minä en ole kuollut vielä, / minä elän ja vapisen." SAIMA HARMAJA (1913–1937)
Kiinalaisia mielipidevankeja tapetaan sisäelintensä vuoksi, kertoo tutkimusraportti.
Antibiooteille resistentin suolistobakteerin kantajia oli viidesosa Uppsalassa tutkituista päiväkotilapsista.
Melkoinen osa aivoinfarkteista voitaisiin ehkäistä asianmukaisella riskiryhmien lääkehoidolla, selviää brittitutkimuksesta.
Nykymaailmassa informaation arviointi, oikean tiedon erottaminen väärästä on haaste, kirjoittaa Liisa Keltikangas–Järvinen.
Lääkärilehti kysyi Yhdysvalloissa asuvalta lääketieteen tohtori, solubiologian dosentti Katri Selanderilta, miltä maan terveydenhuollon tila ja tulevaisuus näyttävät nyt Donald Trumpin astuttua virkaan.
Hoitosuhteen tulisi olla pitkäkestoinen, jotta sama lääkäri voi seurata tilannetta, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Useimmilla oireet loppuvat synnytyksen jälkeen, mutta saattavat palata seuraavan raskauden aikana.
Milloin terve ihminen pitäisi leikata vain olemassa olevan riskin takia? kysyy Minna Kaarisalo.