6387 osumaa
Kuin vaistomaisesti huomaan kätteleväni, vaikka sellaisesta onkin kehotettu luopumaan, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Verenpaineen hoidon tulee olla hyvin yksilöllistä myöhäisessäkin iässä.
Kuvayhteyden kautta hoitaja näkee asiakkaan voinnin ja sen, että lääke tulee otetuksi.
Yhtä päihderiippuvaista kohti on yleensä monta muuta, joiden elämään riippuvuus vaikuttaa, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Tärkein työ tehdään meilläkin kotona, klo 16–08, kirjoittaa Sohvi Mäntykoski.
Jonotusaikoja leikkauksiin on onnistuttu merkittävästi lyhentämään.
Lantionpohjan lihasharjoittelu ja rakon koulutus auttavat virtsankarkailusta kärsiviä naisia.
Parasta Suomessa on rauha. Se on soten rakentajienkin syytä pitää mielessä, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Vuonna 2015 puolet erään amerikkalaisen sairaalan potilaista ja henkilökunnasta olisi valinnut ensilinjan hoidoksi antibiootin.
Työn ja työn ulkopuolisen elämän yhteensovittaminen saattaa vaatia joskus niin paljon, ettei siitä selviä ilman ristiriitoja, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Sairastunut ja omainen oman onnensa varassa, kirjoittaa Sirpa Remahl.
Ultranopean insuliinin kohdalla täytyy aina pohtia haitat ja hyödyt.
Ibuprofeenilla lienee vaikutusta miehen lisääntymisterveyteen, kliininen merkitys on kuitenkin epäselvä.
Kivunhoitoon liittyvissä keskustelussa saa nykyään eniten huomiota, jos väittää lääkkeiden olevan pahasta, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Voimavarasuuntautunutta terapiaa tehneillä terapeuteilla oli vähemmän empatiaa kuin muilla väitöstutkimuksen mukaan.
Palovamma tapahtuu useimmiten miehille tai pojille, selviää HUS:ssa tehdystä tutkimuksesta.
Ison muutoksen aikana tarvitaan paljon keskustelua, mutta ilman johtajuutta ei synny päätöksiä, ajattelee maakunta- ja sote-uudistuksen toimeenpanoa johtava Päivi Nerg.
Useat tutkimukset osoittavat, että taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteys parempaan terveyteen. Kannattaisiko taiteen mahdollisuuksia huomioida enemmän?
Talidomidi on tehnyt pitkän matkan hyljeksitystä myrkystä useammankin hematologisen sairauden hoitovalikoimaan, kirjoittaa Marko Vesanen.
Englantilaisen jalkapalloilijan polvet ovat kovilla aktiiviuran loputtuakin.
Jokainen kapseli oli järsitty ulos pakkauksista kirurgisella tarkkuudella, läpipainopakkauksia pahemmin rikkomatta, kirjoittaa Saku Pelttari.
Sairaaloiden kilpailun vaikutus terveyspalvelujen saatavuuteen ja laatuun on epäselvää, toetaa Sirkku Jyrkkiö.
Säännöksiä asiakasseteleistä täsmennetään niin, etteivät ne vaaranna erikoissairaanhoidon julkista palvelua ja päivystystä.
Hyvässä hoitosuhteessa lääkäri ja potilas muodostavat yhdessä toisen, paremman mielipiteen, kirjoittaa Satu Salonen.
Väsymys voi johtua monista sairauksista, mutta se on samalla kokemus, jota on vaikea tutkia ja mitata ja johon on vaikea puuttua, toteaa Jari Turunen.
Subkliinisen vaiheen häiriöt kilpirauhasen toiminnassa ovat väestössä yleisiä.
Suomalaisten juomatavat olivat vihdoin alkaneet tasaantua kohti kohtuutta, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Potilaat pääsevät hoitoon terveyskeskuksiin entistä nopeammin, kertoo selvitys.
Influenssaepidemia on käynnissä. Viruslöydöksistä suurin osa on influenssa B-viruksia.
Sairaanhoitajat tekevät lähetteitä, päivittävät lääkelistoja ja tulkitsevat laboratoriotuloksia.