7058 osumaa
Seerumin suuri indolipropionihappopitoisuus suojaa tyypin 2 diabetekseen sairastumiselta.
Potilaan Lääkärilehti toivottaa hyvää pääsiäistä ja palaa uusilla aiheilla tiistaina 18.4. Kuva: Fotolia
Ei pidä antaa maailman lähes kustannustehokkaimman terveydenhoitojärjestelmän perustan murentua, kirjoittaa Hanna Nohynek.
Mielenterveyden edistämistä ei voi eriyttää koulun kokonaisarjesta, kirjoittaa Annarilla Ahtola.
Koulutusmäärien lisäys näkyy jo työmarkkinoilla.
Kärsimyksen lievittäminen on kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista sekä kivun ja muiden oireiden hyvää hoitoa, kirjoittaa Kati-Pupita Mattila.
Olipa lääkäri kirurgi tai professori, muut kuin terveyskeskuksen ovet ovat lukossa. Tämä on ongelma, sanoo Ali Al Rubaye.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauden lisäämiseen liittyy haasteita. Uhkakuvat näyttävät kuitenkin ottaneen liian suuren vallan, kirjoittaa Timo Aronkytö.
Asuuko meissä jokaisessa pienen pieni Raivo? kysyy Sari Hannukainen.
Sairastuminen sekoittaa työikäisen aikuisen ja hänen lähipiirinsä elämän.
Kun nuori ei tule terapiaan omasta aloitteestaan, hän saattaa kyseenalaistaa hoidon tarpeenkin.
Soveltuvuusarvioinnissa ilmeinen lähtökohta on, ettei päätöksenteko perustu yksittäisen menetelmän tuottamaan lopputulokseen, kirjoittaa Tommi Aho.
Hoitoyksinäisyyden kokemus moninkertaistuu silloin, kun potilas ei tunne ketään toista potilasta, jolla olisi sama sairaus, kirjoittaa Satu Salonen.
Erilaiset asiantuntijaryhmät ovat usein pettyneitä siihen, kuinka media käsittelee heidän tekemisiään, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Hoidon toteutus täytyy harkita yksilöllisesti potilasta kuunnellen, toteaa Maaria Oikarinen.
Antiikin Roomassa tunnettiin monta keinoa hoitaa ikävää vaivaa.
Lääkäri voi joutua ottamaan kantaa, kannattaako sisäympäristöön oireensa yhdistävän potilaan välttää altistumista vai ei.
Pitkään diabetesta sairastaneilla ylävatsaoireiden taustalla on usein mahalaukun hidastunut tyhjeneminen.
Tuore tulos ei muuta kuvaa hormonikierukan vaikutuksesta rintasyövän riskiin, toteavat Seija Grénman ja Aila Tiitinen.
Kilpirauhasen vajaatoiminta lisää hieman sepelvaltimotaudin vaaroja, ainakin hoitamattomana.
Tutkimuksen mukaan näyttää siltä, että rokotevaste ei ole riippuvainen rokottamisajankohdasta.
Juhani Knuuti on huomannut, että asiallisen blogikirjoittelun kautta voi vaikuttaa mielipiteisiin, vaikka fanaatikkojen näkemyksiä tuskin pystyy muuttamaan.
Ihmettelin mielessäni miksei lääketieteen pääsykokeisiin ole sisällytetty minkäänlaisia psykologisia testejä tai haastattelua, kirjoittaa Saku Pelttari.
Tutkimus osoitti, että säännöllinen vesipiipun polttelu on vahingollista keuhkoille ja koko elimistölle.
Jos kaikki nykyaikaiset kivunhoitomenetelmät ovat käytössä, kipu on varsin hyvin hallittavissa, kirjoittaa Tiina Tasmuth.
Miksi syyllistyisin vanhenemisestani ja sairauksieni hoidosta? kysyy Leena Mallat.
Yli 42 kilometrin juoksumatkan fyysinen rasitus voi aiheuttaa ohimenevän vaurion munuaisiin, käy ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta.
Aito vuorovaikutus yleisön kanssa on bloggaajan menestyksen salaisuus, tuumaa Ulla Järvi.
Nykysuosituksen mukaan unettomuuden hoidon pitäisi olla ensisijaisesti lääkkeetöntä.
Eturauhasen poistoleikkauksen eli prostatektomian aiheuttamia muutoksia selviteltiin magneettikuvauksen avulla.