7058 osumaa
Tutkimus tukee ja vahvistaa Suomessakin käytettyä hoitolinjaa eli vaikeaoireiset potilaat ohjataan verisuonikirurgille.
Tasa-arvonäkökulmaa olisi pidettävä esillä jatkuvasti ? vaikka ärsytyskynnys ylittyisi, kirjoittaa Ulla Järvi.
Tutkimuksen mukaan rokote pienensi sekä vyöruusun että sen jälkeisen kiputilan riskiä 70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla.
Optikkoliikkeet ovat muutaman vuoden ajan kehittäneet toimintamallia silmänpohjan kuvauksista Tekes-rahoitteisessa hankkeessa. Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene näkee hankkeessa eettisiä ongelmia.
Varhain vauvaiässä aloitettu kananmunan ja pähkinöiden syöttäminen voi tuoreen tutkimuksen mukaan ehkäistä ruoka-aineallergioiden kehittymistä.
Ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tulehdukselliset suolistosairaudet ovat keskeisiä somaattisia syitä lasten ja nuorten pitkittyneille vatsakivuille. Kipujen taustalla voi olla myös psyykkisiä tekijöitä.
Potilaan rooli sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Lääkärin työ ei kuitenkaan vähene, uskoo Lauri Vuorenkoski.
Hammasvälien puhdistaminen päivittäin jollain välineillä on hyvin tärkeää, ja samaan suuhun voi tarvita kolmea tai jopa neljää eri välinettä.
Kyky empatiaan on etu ja kommunikaatiotaidot lähes välttämättömiä, mutta hyvää lääkäriä ne eivät kenestäkään yksinomaan tee.
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneen hoito on monen ammattilaisen käsissä.
Uskokaa tai älkää, suomalainen hyvinvointiyhteiskunta löi minut ällikällä, kirjoittaa Pauliina Paananen.
Omaishoitajat kuvasivat haastatteluissa elämänsä pyörivän pitkälti hoidettavan ehdoilla. Perhekeskeinen työskentelytapa voisi auttaa tukemaan myös omaishoitajaa.
Tutkijat vertasivat magneettikuvauksessa alkuraskauden aikana käyneitä naisia äiteihin, jotka eivät olleet magneettikuvauksessa raskauden aikana.
Vaativa, monen erikoisalan konsultaatiovalmiutta edellyttävä kirurgia pitäisi keskittää nykyistä harvempiin sairaaloihin, ehdottavat selvityshenkilöt.
? Virhekäsitykset olivat huolestuttavia, sillä luonnontieteellisen ymmärryksen taso oli yhteydessä kliinisen päättelyn tasoon, havaitsi FM Ilona Södervik väitöksessään.
Korkea sydämen leposyke liittyy tuoreen tutkimuksen mukaan suurentuneeseen riskiin sairastua sepelvaltimotautiin, aivoverenkiertohäiriöihin ja mahdollisesti myös syöpään ja muihin sairauksiin.
Tutkijoiden mukaan keskustelu sokerin haitoista suistettiin raiteiltaan vuosikymmenien ajan.
Isojen yhteispäivystysten ruuhkautuminen suuren ei-kiireellisten potilaiden määrän vuoksi vaarantaa vakavasti sairaiden potilaiden hoidon.
Tasavirtastimulaatiosta voi tulla ensimmäinen hermoston toiminnan säätelyyn perustuvat hoito, jota potilaat voivat toteuttaa kotonaan.
Suurin osa lävistyksistä hoituu täysin ongelmitta, niihin liittyy myös terveysriskejä, kuten paikallinen tulehdus, turvotus ja verenvuoto.
Nykyajan päivystykseen on ilmestynyt ovimiehiä, jotka tarkoin seulovat kenellä on oikeus astua tuohon pyhättöön sisään, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Omaisten kokemusten mukaan saattohoitosuositukset eivät täysin toteudu, kertoo Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen.
Omaa omituista sairauttaan ymmärtämällä ja siitä enemmän tietämällä voimaantuu jaksamaan, kirjoittaa Satu Salonen.
Asentoriippuvainen uniapnea on usein lievempi kuin asennosta riippumaton, ja potilaat ovat vanhempia ja laihempia.
Kuka pitää huolta iäkkäistä vanhemmistasi ? yhteiskunta, robotti vai sinä itse? kysyy Terhi Heinäsmäki.
Suomalaistutkimuksen mukaan seurantakäynnin sijaan riittäisi usein pelkkä puhelinsoitto.
Rasvansiirrolla voidaan hoitaa traumojen ja kirurgisten toimenpiteiden jälkeisiä pehmytkudospuutoksia, synnynnäisiä epämuodostumia sekä kivuliaita ja kurovia arpia.
Kasvavien lasten luustoperäisiä purentavirheitä voidaan korjata mm. ohjaamalla leukojen kasvua, säätelemällä hampaiden puhkeamista ja opettamalla pois tavoista, jotka ovat epäedullisia purennan kehitykselle.
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on ottanut kantaa lonkkamurtuman leikkaushoidon jälkeiseen kuntoutukseen ja hampaattomuuden hoitoon.
Eila Hautala on huolissaan CRPS-potilaiden kohtelusta.