6406 osumaa
Mediassa on puhuttu viime aikoina ketamiinista. Millainen aine ketamiini on?
Aivokasvaimen oireet voivat joskus mennä myös tavallisempien vaivojen piikkiin. Ensimmäisinä oireina voi esiintyä käytöksen muutosta, väsymistä, aloitekyvyttömyyttä ja hidastumista.
Kärsitkö PMS-oireista? Lue vinkkimme niiden hoitoon.
Erektiohäiriöitä 80-luvulta asti hoitanut Andreo Larsen tutki sildenafiilia Suomessa ennen sen markkinoille tuloa. Päätyö oli toisaalla.
Jokaisen maan on haettava omat ratkaisunsa, sanoo Hollannin lääkäriliiton puheenjohtaja René Héman.
IBS on hankala vaiva, jota voi hoitaa monin lääkkeettömin keinoin.
Kuiva ja kutiseva iho on erityisesti talviaikaan yleinen. Myös jotkut sairaudet voivat aiheuttaa ihon kuivuutta ja kutinaa.
Suurin osa HIV-positiivisista koki tartunnasta kertomisen muille ihmisille edelleen vaikeaksi.
Keliakia on niin yleistä, että voidaan puhua kansansairaudesta.
Kaksi yleisintä lihavuuskirurgista leikkausta johtivat tehokkaaseen painonlaskuun kymmenen vuoden seurannassa, selvisi LL Sofia Grönroosin kirurgian väitöstutkimuksessa.
FODMAP-ruokavaliolla voidaan tehokkaasti lievittää ärtyvän suolen oireyhtymää. Ruokavalion haaste on sen rajoittavuus.
Refluksitauti on krooninen sairaus, joka voi aiheuttaa hankaliakin oireita. Sitä pystyy kuitenkin hoitamaan tehokkaasti omahoidolla.
Kipu on myös tärkeimpiä syitä eutanasiatoiveiden taustalla, kirjoittaa Eija Kalso.
– Rahapeliriippuvuus on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuussairaus, toteaa päihdelääketieteeseen erikoistunut LT, professori emeritus Hannu Alho.
Väitöstutkimus paljasti, että kofeiini saattaa ehkäistä hauraus-raihnaus -oireyhtymää.
Korkea verenpaine ei aiheuta yleensä mitään oireita, mutta se rasittaa sydäntä, valtimoita ja munuaisia.
Tunnetko maksan? Maksalla on elimistössä satoja tehtäviä ja sitä ilman emme voi elää.
THL:n uusi pääjohtaja varoittaa perusterveydenhuollon verkon karsimisesta.
B12-vitamiinin puutosta tavataan erityisesti kasvissyöjillä, vegaaneilla ja vanhuksilla.
"Välillä lääkärit puhuivat kuin vierasta kieltä", äiti muistelee.
Suurin osa ummetuksesta hoituu oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla.
Tieto ilmeni FinnGen-aineistosta väitöstutkimuksessa.
Ymmärrän, että lääkäreille on tärkeää määrittää oikea taudinkuva, kirjoittaa Riikka Suominen.
Hoitamattomalla ientulehduksella voi olla useita negatiivisia vaikutuksia terveyteen.
Monella klamydia on oireeton ja siksi se leviää helposti.
Sepelvaltimotautia sairastaa Suomessa arviolta noin 200 000 ihmistä ja se on suomalaisten yleisin kuolinsyy.
Talousajattelu on sovitettava maapallon ekologisiin reunaehtoihin, kirjoittaa Hanna Rintala.
Vankila-ajan muistot piinaavat edelleen Sirahei Popouta, joka hoitaa työkseen traumatisoituneita ihmisiä.
Äkillinen keuhkoputkentulehdus tulee usein flunssan mukana. Sen yleisin oire on yskä.
Märkärupi on ihon bakteeritulehdus, joka leviää herkästi kosketuksen välityksellä. '