1508 osumaa
Lakiluonnoksesta voi antaa lausuntoja syyskuun alkuun saakka.
Jokainen tunnin lisäys kevyttä liikuntaa vastasi 1,1 vuotta hitaampaa aivojen ikääntymistä.
Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä.
Allergisen reaktion merkkejä ovat muun muassa laaja-alainen nokkosihottuma tai punoitus, pyörrytys ja pahoinvointi.
Tunnin vaihtelu nukkumaanmenoajassa lisäsi riskiä neljänneksen.
Koukuttavin ja koskettavinkin kokemus syntyi siitä, että samassa ympäristössä olivat koko ajan paikalla sekä kuntoutuja että koko moniammatillinen työryhmä, kirjoittaa Jari Turunen.
Turun Karinakoti joutuu sulkemaan ovet kesäkuun loppuun mennessä. Myös muut yksityiset saattohoitokodit painivat haasteiden kanssa.
Pohjoisessa on vireillä OYS:n potilastietojärjestelmän laajentaminen perusterveydenhuoltoon.
Neljännes vastaajista ei usko jaksavansa työssä eläkeikään asti.
Toukokuussa kouluterveydenhoitajan vastaanotolla lapsista aistii kasvavan levottomuuden, kirjoittaa nuorisolääkäri Miila Halonen.
Kohdennetun lääkemääräyspalautteen on tarkoitus edistää rationaalista lääkehoitoa.
Sydän- ja verisuonitaudit ovat edelleen yleisin työikäisten miesten kuolinsyy Suomessa.
Kemijärveläinen Virva Rantala pisti työnsä terveyskeskuksessa tauolle ja lähti kymmeneksi viikoksi Etelämantereelle.
Kesätyöntekijöiden rekrytoinnin ja työnhaun ryhtiliikkeelle olisi tarvetta, kirjoittaa lääketieteen kandi Joel Kontiainen.
FDA on jo hyväksynyt omadasykliinin, nyt odotetaan myyntilupaa myös Eurooppaan.
Vesirokkorokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan syksyllä 2017.
Suomessa seulonnan peittävyys ei yllä Pohjoismaiden tasolle.
WHO:n päätös lykätä virussuosituksia vaikuttaa myös Suomeen.
Kun nuori siirtyy hoitoon aikuisten puolelle, häneltä vaaditaan uudenlaista itsenäisyyttä ja vastuunkantoa.
Ylipaino ja lihavuus vaikuttavat merkittävästi sairastuvuuteen.
Puristusvoima ennustaa muun muassa valtimosairauksien ja hengityselinsairauksien ilmaantumista.
Tietotyöläisen työsuoritusta heikentää muun muassa presenteismi, eli tehoton töissä olo.
Lääkärien ansiot vaihtelevat paljon, selviää viime vuoden palkkatilastosta.
Lääketieteen opiskelijat perustivat Vastalääke-yhdistyksen kyllästyttyään virheellisten terveysväittämien leviämiseen.
Tietojärjestelmän sisäänajon takia Vantaalla tarjotaan perusterveydenhuollossa rajoitetusti kiireettömiä aikoja.
Helsingin on kyettävä täyttämään lainmukaiset velvoitteet tietojärjestelmien ongelmista huolimatta, katsoo apulaisoikeuskanslerin sijainen.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki ehdottaa hoitotakuuta perusterveydenhuoltoon.
Henkilöt, jotka arvioivat mielensä hyvinvoinnin korkeaksi, liikkuivat ikätovereitaan aktiivisemmin, selviää tutkimuksesta.
Terveyskeskuslääkäri Inga Tikkisen mukaan lääkärityövoimaa ei ole tarpeeksi.
Kokeilut loppuvat sosiaali- ja terveysministeriön aikataulun mukaisesti lokakuun lopulla. Monessa kunnassa kirstun pohja häämöttää jo nyt.