6224 osumaa
Aalto-yliopiston keksintö halutaan apteekkeihin ilman reseptiä.
Altistusterapiaa saaneet pelkäsivät liikkumista vähemmän kuin lumehoitoa saaneet.
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Si kiön makunystyrät aistivat lapsivedestä äidin nauttiman ruoan makuja.
Myyräekinokokki uhkaa Suomea samalla tavoin kuin rabies.
Kun vanhoja sairaalakiinteistöjä tyhjennetään, arvokkaita taideteoksia jää ilman kotia. Uusien sijoituspaikkojen löytäminen on välillä haastavaa.
Suorat antikoagulantit näyttivät olevan sekundaaripreventiossa tehokkaampia ja turvallisempia.
Kesästä saakka riehuneen muunnoksen seuraajaksi on useita tarjokkaita, omikronia nekin.
Jaatko ympärillesi enemmän uskoa, toivoa, iloa ja valoa vai pelkoa ja pahaa oloa, kysyy Silja Kosola.
Tilannekuvan mukaan ainakaan ICT:ssä ei saada kaikkea vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi.
Helikoptereista halutaan kustannustehokkaampia, suositukset julkaistu.
Matkailijat tuovat yhä useimmiten tietämättään antibiooteille resistenttejä bakteereja, todetaan tiedepääkirjoituksessa.
Huomio on nyt muissa uutisaiheissa, ja vasta jälkeenpäin nähdään, milloin pandemia muuttui endemiaksi.
Olisi tärkeää ymmärtää, miten paljon väsymys vaikuttaa kognitioon, sanoo Potilasvakuutuskeskuksen Maiju Welling.
STM suosittelee, että 3–40-vuotiaat hankkivat kotiinsa joditabletteja.
Ensihoitajan ja geriatrisesti orientoituneen sairaanhoitajan työpari lähtee ensihoidon kiireettömiksi arvioiduille tehtäville.
Ukrainasta paennut Rada Glazunova sai kesätöitä Suomesta vammaisten hoitajana.
Paikallisesti räätälöidyt strategiat voisivat tukea sekä lääkäreitä että perheitä suositusten noudattamisessa.
Pisteytys kliinisen kuvan ja laboratoriolöydösten perusteella johti leikkaukseen harvemmin.
Kaikkien uusien lääkkeiden teho ei ole niin hyvä kuin hinnan perusteella voisi toivoa.
Huoli ympäristöstä ja tulevaisuudesta näkyy myös sote-alalla toimivien työssä.
Uhkien määrittäminen muistuttaa joskus kahvinporoista luentaa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
A ntitromboottisen hoidon valinta on tasapainoilua.
Turussa tutkitaan hengitysharjoittelun tehoa uniapneaan.
Hoidon ongelmatilanteista konsultoidaan infektiolääkäreitä usein.
Varhainen työhön paluu olisi usein tärkeä osa hoitoa ja kuntoutumista, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kirjoittaa Jan Schugk.
Pandemia-ajasta voisi omaksua parhaat opit, jotta lasten infektioita saataisiin rajoitettua.
– On vanhanaikaista ajatella, että toiminnalliset häiriöt ovat luulotauti, sanoo Helena Liira.
Tuhkarokko ei levinnytkään Suomeen, rokotusohjelman notkahdus korjattu.
Uusien antikoagulanttien käyttösuosituksia alaraajan laskimoveritulpassa on päivitetty näytön perusteella.