231 osumaa
Harrastus voi tuoda elämään tärkeää sisältöä, jota ei ehkä työssä saa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Turvapaikanhakijoiden itsemurhia ehkäistään vastaanottokeskuksissa aktiivisesti.
Pienen lapsen hienhaju herättää vanhemmissa hämmennystä.
Lapsen paino on terveydentilan mittari siinä missä pituus, näkö tai kuulokin – poikkeamiin on velvollisuus puuttua. Mutta miten?
Mielenterveyden edistämistä ei voi eriyttää koulun kokonaisarjesta, kirjoittaa Annarilla Ahtola.
Joudutaanko lääkkeillä korvaamaan puutteita muussa hoidossa, tutkijat pohtivat.
Elintarvike- ja talousvesivälitteiset epidemiat saattavat aiheuttaa tuhansien ihmisten sairastumisen Suomessa vuosittain.
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että lasten lieviinkin unenaikaisiin hengityshäiriöihin liittyy haittoja, kuten heikentynyttä psykologista hyvinvointia.
Lapsen ja nuoruusikäisen turvallinen lihavuuden hoito perustuu elämäntapamuutoksiin ja tapahtuu perhekeskeisesti. Kasvukäyrä on lapsen lihomista havainnollistava monipuolinen työväline.
Imeytymishäiriö (ennen kaikkea keliakia), suolistoverenvuoto tai runsaat kuukautiset ovat tavallisimmat syyt raudanpuutteeseen. Erityisesti iäkkäillä potilailla paksusuolen syöpä anemian syynä korostuu.
Rakko- ja suoliongelmaisten leimaamisella on vankat juuret. Ruumiintoimintoihin liittyvistä nolouksista on vaikea pyristellä irti, kirjoittaa Petri Riikonen.
Ummetus, keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tulehdukselliset suolistosairaudet ovat keskeisiä somaattisia syitä lasten ja nuorten pitkittyneille vatsakivuille. Kipujen taustalla voi olla myös psyykkisiä tekijöitä.
Kasvavien lasten luustoperäisiä purentavirheitä voidaan korjata mm. ohjaamalla leukojen kasvua, säätelemällä hampaiden puhkeamista ja opettamalla pois tavoista, jotka ovat epäedullisia purennan kehitykselle.
Tulokset lisäävät jo mittavaa tutkimustietoa raskaudenaikaisen tupakoinnin haitoista.
Merkittävimmät vakavien sienimyrkytysten ja sienimyrkytyskuolemien aiheuttajat ovat valkokärpässieni ja suippumyrkkyseitikki.
Raskausdiabetes voi tutkimusten mukaan lisätä sikiön kasvua kohdussa ja suurentaa veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia.
Pelkojen ympärille on rakennettu valtava bisnes, kun pelokkaille myydään luontaistuotteita, vakuutuksia, ohjusjärjestelmiä ja lisäravinteita. Piikkilanka on ollut kuluvan vuoden eurooppalainen hittituote.
Lieväkin ihon punotus tarkoittaa, että iho on palanut. Asiantuntijat muistuttavat myös lapsen ihon suojaamisen tärkeydestä.
Suunterveyteen liittyvät ongelmat vaikuttavat paitsi lapsen myös koko muun perheen elämänlaatuun.
Tiedejulkaisu Lancet nosti hiljattain sokerin jälleen kerran pöydälle. Taustalla on väestön lihominen, jota sokerinkin liikakulutus edistää, kirjoittaa professori J. H. Meurman.
Kannanoton mukaan sukupuoliominaisuuksia muokkaavia toimenpiteitä ei pidä tehdä liian varhain.
Ruokatottumusten vähitellen muuttuessa ja jodioimattoman suolan korvatessa jodioidun on riittämätön jodinsaanti päässyt hiipimään takaisin.
Sairaalahoitojen määrä kaksinkertaistui reilussa kymmenessä vuodessa.
Foolihapon riittävä saanti vähentää sikiön epämuodostumien vaaraa.
Auringon ultraviolettisäteily on ihosyöpien tärkein riskitekijä.
Vauvan lyhytaikainen yleisanestesia ei muuttanut keskushermoston kypsymistä kahden vuoden iässä.
Tutkimuksissa on todettu, että probiootit auttavat tietyissä sairauksissa. Mutta mikä on niiden vaikutus suunterveyteen?
Mikään ei takaa sitä, että nykyinen hyvinvoinnin taso on pysyvä, kirjoittaa lääkäri Aleksi Varinen.
Uudet lapsiperheiden ruokasuositukset kannustavat perheitä syömään yhdessä.
Maailman Lääkäriliiton presidentti sir Michael Marmot puhui Lääkäripäivillä keskiviikkona terveyserojen syistä ja keinoista vaikuttaa niihin.