490 osumaa
Ennakoiva hoitosuunnitelma täytyy päivittää, kun potilaan tilanne muuttuu.
Tutkimuksessa verrattiin antibioottihoitoa saaneiden ja ilman antibiootteja hoidettujen toipumista.
Uhkana on, että hoidon tarve kasvaa.
Vakavien sairauksien vuoksi hoitoon hakeutuvien määrä on puolittunut HUS:ssa Meilahden sairaalan neurologian päivystyksessä.
Taulukoidut toimintamallit tukevat kansansairauksien hoitoa ja seurantaa.
Lääkärin ja potilaan suhdetta voidaan luonnehtia kumppanuudeksi ja valmennussuhteeksi.
Saatavuushäiriöiden vähenemistä ei ole näköpiirissä.
Parkinson-potilaan oireiden vaikeusaste ja vaihtelu voidaan mitata kotioloissa.
Tarvitsemmeko tosiaan kaikkea sitä terveysaiheista sisältöä, jota meille on tarjolla, kirjoittaa Tiina Raevaara kolumnissaan.
Painehaava voi syntyä hyvin nopeasti, esimerkiksi ambulanssikuljetuksen aikana.
Hoitoon pääsy ja hoidon käytännöt vaihtelevat, tietää A-klinikan laitoshoitopalvelujen ylilääkäri Margareeta Häkkinen.
Valviran eläkkeelle jäävä johtaja Tarja Holi on urallaan käsitellyt lukuisia potilaan menehtymiseen liittyviä kanteluja.
Pöksyt voivat antaa lääkärille ja vanhemmille tietoa vauvan uniongelmista.
Yksikään tutkimuksista ei sisältänyt voimaharjoittelua.
Injektio ihon alle paransi seksikokemusten laatua.
Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Riskeistä tehdään yhä useammin sairauksia. Aihe puhutti Terveysfoorumissa.
Hoidollisen lyhytpsykoterapian tulee olla osa perusterveydenhuoltoa, kirjoittaa Kristian Wahlbeck.
Kehitettävät hoidot voisivat suuntautua mikrogliojen aineenvaihduntaan, ehdottavat tutkijat.
Ennuste sydäninfarktin ehkäisyssä on parantunut länsimaissa.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Mielenterveys otetaan hallitusohjelmassa kerrankin huomioon, sanovat asiantuntijat.
Lääkärin hyvin esittämät, valitut kysymykset voivat voimauttaa potilasta, edistää hoitoa ja kuntoutumista, selviää väitöstutkimuksesta.
Ihokeliaakikot hyötyvät gluteenittomasta ruokavaliosta muiden keliakiapotilaiden tavoin, osoittaa väitöstutkimus.
Omaolon kautta voi selvittää myös, onko oikeutettu omaishoidon tukeen, kuljetuspalveluihin tai henkilökohtaiseen apuun.
Sairauksista toipuminen pitkittyy ja toimintakyky heikkenee.
Keski-ikäisillä lievemmät psykoottisenkaltaiset oireet eivät ennakoineet psykoosisairautta toisin kuin nuorilla.
Hyvä kotiuttaminen vaatii keskustelua ja ymmärrystä potilaan olosuhteista, sanoo Jukka Tolonen.
Potilaiden tulisi päästä ajoissa palliatiivisen hoidon piiriin, osoittaa väitöstutkimus.
Laatukriteereille on suuri tarve, sillä tasa-arvoinen hoitoon pääsy ei nyt toteudu.