355 osumaa
Sairauden aiheuttamat muutokset lisäävät lääkehaittojen riskiä.
Tärkein tekijä taudin vähenemisessä on koulutustason paraneminen.
Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilu ei uhkaa lääkärien työpaikkoja. Hyvinkään perusterveydenhuollon lääkärit kertovat, millä mielin he lähtevät mukaan pilottiin.
Tiedonkäsittelyn ongelmia esiintyy jo hyvin varhain ennen muistisairauden diagnosoimista.
Kuukauden tulehduskipulääkejakso lievitti selän tulehduksellisen reumataudin oireita ja paransi potilaiden toimintakykyä merkittävästi.
Alle 50-vuotias ohitusleikattu toipuu hyvin, mutta jää silti eläkkeelle, paljastaa tutkimus.
Tablettimuotoisia JAK:n estäjiä odotellaan käyttöön Suomessa kuluvan vuoden aikana.
Lumelääkkeellä saatiin sama tulos vähemmin haitoin.
Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Immuunipuolustuksen uudelleenkäynnistämisen seurauksena potilaiden sairauden eteneminen pysähtyi.
Joka kymmenennellä yli 70-vuotiaalla lihasmassa ja lihasvoima on vähentynyt tavanomaista nopeammin.
Työttömien joukossa on paljon työkyvyttömiä, joiden taustalta löytyy kehitysvamma – jos se vain tunnistettaisiin, kirjoittaa Raija Kerätär.
Harjoitus tekee pysyväksi, mutta vain mestarillinen harjoitus tekee mestarin, kirjoittaa Petri Riikonen.
Ajatus kortikosteroidien hyödyistä perustuu niiden tulehdusta lievittävään vaikutukseen.
Masennuksen ja normaalin surureaktion erottaminen on tärkeää.
Joidenkin migreenipotilaiden toimintakyky kohtauksen aikana on huonompi kuin neliraajahalvauspotilaan, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Yhdenvertaisuus määritetään laissa, mutta se tulkitaan käytännössä.
Miten on tultu siihen tilanteeseen, että aikuisia ihmisiä täytyy opettaa elintavoissa, miettii Minna Kaarisalo.
Parhaimmillaan olen kokenut lääkärin ja potilaan vuorovaikutuksen toimivan niin, että lääkäri toimii lääketieteellisenä asiantuntijana ja potilas oman sairautensa asiantuntijana, kirjoittaa psoriasista sairastava Piia Astila.
Liikuntakyky voi auttaa tunnistamaan potilaat, jotka todennäköisimmin heikkenevät sairaalahoidon aikana.
Maallikoilla oli paikallisina asukkaina hyvät valmiudet ymmärtää asiakkaitaan, ja he saivat säännöllistä tukea.
Atooppinen ekseema on kutiava ihotauti. Tyypillisiä ulkoisia piirteitä ovat ihon punoitus, hilseily ja rikkoutuminen.
Yhden ihmisen tieto on rajallista, kun potilaan ongelma on monimutkainen.
Liikuntapainotteinen kuntoutus vähentää merkittävästi sepelvaltimotaudista johtuvaa kuolleisuutta, sairastuvuutta ja terveydenhuollon kustannuksia.
Kuntoutus on julkisissa palveluissa jonkinlainen kummajainen. Siitä ei näytä kukaan vastaavan, mutta kaikki tuntuvat sitä osaavan. Tavoitteita olisi kuitenkin syytä miettiä tarkemmin.
Sairaudentunnon molemmat ääripäät ovat haasteellisia terveydenhuollon ammattilaisille ja lähiympäristölle, kirjoittaa Marina Erhola.
Suomessa joka viidennellä 70-vuotiaalla ja useammalla kuin joka kolmannella 80-vuotiaalla on ihmisten välistä keskustelua vaikeuttava kuulovika.
Kuntoutustoimenpiteitä voi toteuttaa ilman että potilas kuntoutuu. Pelkästään järjestämisvastuita muuttamalla ei kuntoutukselle asetettuja tavoitteita voi saavuttaa.
Kuka pitää huolta iäkkäistä vanhemmistasi ? yhteiskunta, robotti vai sinä itse? kysyy Terhi Heinäsmäki.
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on ottanut kantaa lonkkamurtuman leikkaushoidon jälkeiseen kuntoutukseen ja hampaattomuuden hoitoon.