Potilaan ääni Ihonväri, terveys ja kuolema Tansaniassa on tapettu vuoden 2000 jälkeen yli 70 albiinoa, koska heidän elimistään tehdyn rohdon kuvitellaan tuovan onnea.
Potilaan ääni Nauru on hyvä lääke Elämän pikaratkaisut yleensä huijaavat ja jättävät mielen tyhjäksi. Yksi hyvä ja ilmainen ratkaisu kuitenkin on. Se on nauru.
Potilaan ääni Ihminen ihmiselle Enää minun ei tarvitse taistella elämääni yksin, vaan voin ja saan pyytää apua.
Kipu Puuttuuko lääkemarkkinoilta kilpailu? Yhdistelmälääkkeet ovat vähän kuin lätyt ja mansikkahillo. Erikseenkin ihan ok, mutta yhdessä parempi.
Potilaan ääni Sädekehää ei tarvita Ei kahteen syöpään sairastuminen ole nostanut minua sairausasteikon palkintopallin ykköseksi, jonka rinnalla kihti tai muu sairaus olisivat jotenkin vähäpätöisiä.
Potilaan ääni Jästipään lähetebingo Meidän kylällä kipukohtaus olisi kätevintä ajoittaa kello 8?16 väliselle ajalle, jolloin on läheisen terveyskeskuksen päivystys.
Potilaan ääni Nuoralla tanssivat pesäkekovettumat Pesäkekovettumien mellastus aivoissani tuntuu ikävältä ja oudolta, mutta mellastakoot niin kauan kuin eivät vaikeuta jokapäiväistä elämääni.
Potilaan ääni Lukittuna itsensä sisään Poltetaanko suuni ruoalla, putoanko maahan pyörätuoliin nostettaessa, irtoaako ote ja tipun altaaseen?
Potilaan ääni Totaalista epätoivosta turvalliseen rakkauteen Matkani turvattomuudesta, yksinäisyydestä ja riippuvuuksista luottamukseen ja rakkauteen on ollut pitkä.
Masennus Masentuneet intopiukeena parantuu Mitäs jos masennus meneekin pois? Mitäs jos ihminen parantuu? Innostuu? Onko se mahdollista?
Otoskleroosi Oletko lääkärillesi diagnoosi, potilas, vammainen vai ihminen? Sairastamisen ytimessä on ihminen, jolla on sairaus.
Potilaan ääni Onnellisuudesta Elämää pitää elää tässä päivässä ja eteenpäin, ei koko ajan taakse kääntyillen ja peläten.
Potilaan ääni Lääkärilottoa tervarissa Ihan heti ei tee mieli viettää taas viittä ja puolta tuntia paikallisessa tervarissa, jotta näen väsyneen lääkärin 10 minuutin ajan.
Terveydenhuolto Potilas, lääkäri ja järjestelmä Pahimmillaan terveydenhuoltojärjestelmän toimimattomuus voi vähentää luottamusta lääketieteeseen yleensä, kun huolestunut potilas hakee vaihtoehtoista apua.
Halvaantuminen Tunteita, rakkautta, sanoja ja hetkiä Siitä huolimatta mitä kaikkea olin joutunut kokemaan, pystyin edelleen jakamaan, ja se teki elämästä elämisen arvoisen.
Alkoholismi Lähimmäisenrakkautta ilman läheisriippuvuutta Toisen ihmisen ongelmien ratkominen on niin kovin paljon helpompaa ja kivuttomampaa kuin omien kipeimpien ongelmien kohtaaminen.
Masennus Tapeltaisiinko taas siitä kuka on oikeassa? Töitä kyllä riittäisi kaikille, jotka osaavat ja tahtovat kohdata masentuneen ihmisenä.
Potilaan ääni Tarvitaanko ihmisensuojelulääkäriä? En ole kuullut yhdestäkään potilasvalituksesta, jossa olisi valitettu aiheettomasta mutta kivuliaasta elämän pitkittämisestä.
Bakerin kysta Ikävä herra Bakeria Bakerin kystassa tiivistyy sairastuneen toive: vaivan aiheuttaja löydetään nopeasti, sillä on nimi ja tiedetään miten se hoidetaan.
Potilaan ääni Napajäätikkö naamallani Kasvojeni tunnosta vastaava Trigeminus-hermo ei siedä kylmää, ei sadetta ei tuulta...
Halvaantuminen Masennus on kuin juoksuhiekkaa Mitä enemmän taistelet sitä vastaan sitä enemmän uppoat.
Potilaan ääni Sillä on mielenterveysongelmia... Kaikkea elämässään ehtii miettiä. Mm. sitä, mikä on se mielenterveys.
Alkoholismi Toivoa riippuvuuksien alla elävien ihmisten toivottomuuteen Mulle riippuvuudet olivat epätoivoinen keino yrittää hallita kaikkea sitä kaaosta mitä sisälläni koin. Voi luoja että mä taistelin.
Lääkevalmiste Potilaan lääkintätaidoissa puutteita Potilaan pitää lukea, mutta pitääkö potilaan myös ymmärtää?
Lymfooma Taisinkin saada nenälleni Nuori lääkärini näet osasi hoitaa uudet komplikaationi ihan oikein kuntoon ja teki kaiken sillä sydämellisellä tavalla.
Kolmoishermosärky Vertaistuessa on voimaa Kun joku sanoo, ?en jaksa enää? täytyy aina reagoida: kuunnellaan, kuullaan, ollaan läsnä.
Halvaantuminen "Ja nyt tämä halvaus tuntuu siunaukselta" Voin kuvitella useiden ihmisen lukevan tätä sama sarkastinen virne kasvoillaan, mikä minulla oli parikymmentä vuotta sitten kun halvaannuin.
Potilaan ääni Mitä masentunut sanoisi? Joku katsoo kauhunsa kolmessa sekunnissa ja joku selvittelee sisimmän möykkyjä vuosia.
Potilaan ääni Potilaan sotehuuto Sotekeskusteluissa puhutaan järjestämisvastuusta, kilpailuttamisesta, ERVA:sta, tuottamisvastuusta..., mutta kerran, aivan yllättäen, yksi keskustelija mainitsi myös sanan "potilas"!