95 osumaa
Hibo Abdulkarim ja Najma Yusuf kuulevat kollegoiltaan rasistisia kommentteja potilaista.
Suomi on kulkemassa valitettavan itsekkääseen suuntaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Tartuntamäärien kasvu on kiihtynyt tänä vuonna. Silti seksitautien testaukseen pääseminen terveyskeskuksissa ei toteudu suositusten mukaan.
Suomessa merkittävin systeeminen sieni-infektio on kandidemia.
"Se on yksi vaihtoehto auttaa Ukrainan sotaa paenneita."
Olkahermopunosvaurion aiheuttama olkanivelen kehityshäiriö hoidetaan nykyisin jo alle vuoden iässä.
Täydellistä hyvinvointia ei ole olemassa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Tuberkuloosipotilaiden hoitoon pääsy on viivästynyt, ja taudit ovat vaikeampia ja pidemmälle edenneitä.
Riskiryhmille järjestettävä lapsuusiän masennuksen ennaltaehkäisevä seulonta ja testaus on perusteltua, tutkija sanoo.
Mitä voi tapahtua, jos potilas ja lääkäri eivät puhu samaa omaa kieltä?
Lääkäriksi keväällä valmistunut Siiri Deomic Niittynen havaitsee rasismia terveydenhuollossa.
Kelan kyselyyn vastanneista terapeuteista 86 prosenttia otti etäkuntoutuksen käyttöön.
Inhon perustunne on suussa, kirjoittaa Jani Kaaro.
Lasten erikoissairaanhoidon kysyntä ei HUS:ssa ja TYKS:ssä laske vauvojen vähenemisen tahdissa.
Taiteen positiivisista vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin saatiin WHO:n tuoreessa raportissa tuntuvaa vahvistusta.
Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 1 067 ADHD-diagnoosin saanutta lasta.
Syyt eivät ilmene tutkimuksesta.
Mistä kumpuaa pohjaton viha toisin ajattelevia ja käyttäytyviä ihmisiä kohtaan? kysyy Pekka Nykänen pääkirjoituksessaan.
Kaikkiin yliopistosairaaloihin tulevat alueelliset keskukset.
Hoito on tarkoitettu ihmisille, joilla on suuri riski saada HIV-tartunta.
Tautiin sairastuneiden määrä on laskenut Suomessa pitkään.
Tuberkuloosi nousi otsikoihin, kun HUS:ssa synnytti tartuttavaa keuhkotuberkuloosia sairastava nainen. Kaksi vuotta sitten Lääkärilehti julkaisi tuberkuloosista laajan katsausartikkelin.
Kannat ovat usein uudenlaisia, ja käsihygienia on kaiken a ja o.
Rahalla pääsee lääkäriin, rahatta ei, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Helsinkiläinen koululääkäri kyseenalaistaa koko ikäluokkien lääkärintarkastukset. THL on toista mieltä.
Uudet tutkimusmahdollisuudet ovat muuttaneet töitä kardiologian poliklinikoilla. Tutkimukset vievät yhä enemmän aikaa, ja tulosten läpikäyminen on entistä vaativampaa. Etäkontaktit lisääntyvät.
Jokainen tuntemani ulkomaalaistaustainen tutkija kohtaa perustelujen penääjiä.
Itseohjautuvuus ja vastuunkanto eivät ole ala-asteikäisen ominaisuuksia, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
Lapset joutuivat maksamaan suurimman hinnan ristiriitaisesta ohjeistuksesta.
Kun potilaan palveluntarve on selvitetty, hän saa yhteyshenkilön. Sitten konsultoidaan ketterästi.