1990 osumaa
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on huolissaan suomalaisten henkisestä hyvinvoinnista. Terveyden suuri uhka on korvien välissä.
Terveen henkilön varastorautavajaus korjataan yleensä suun kautta otettavilla valmisteilla.
Yhä useampi tavallinen kuntoilija turvautuu aineisiin parantaakseen suoritustaan. Häpeä ja kirjavat oireet vaikeuttavat käyttäjien tunnistamista.
Aiempi käyttäytyminen vaikuttaa enemmän kuin asenne tai ympäristön odotukset.
Konsta Pamilosta ei tullutkaan diplomi-insinööriä, mutta prosessit kiehtovat lääkärinäkin.
Stimulaatio häiritsee kipusignaaleja.
Eriarvoisuuttakin hämmentävämpää on, kuinka heikosti se tunnistetaan, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Riskitekijöinä korostuivat raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat, erityisesti raskauspahoinvointi ja kivulias synnytys.
Virtsatieinfektioiden hoito vaikeutui, kun Fimea jätti uusimatta fosfomysiinin määräaikaisen erityisluvan.
Hoitopolkujen tekemisessä lähdetään liian harvoin potilaiden kokemista ongelmista.
Lasten käytöshäiriöiden hoitoon on näyttöön perustuvia psykososiaalisia interventioita, mutta tukea tarvitsevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin pääsyssä.
Ammatinharjoittajien sopimuksiin kirjatut ikäpykälät ovat mitättömiä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Terveyskeskuslääkärin ja neurologin kuvapuhelu hyödytti sekä lääkäreitä että potilasta.
Lääkärien työuupumus näyttää olevan yleistä kaikkialla maailmassa.
Strategiasta halutaan selkäranka, johon tulevat päättäjät voivat tukeutua.
Moni ongelma ratkeaa nopeammin ja oikeammin, kun sitä pohtii useampi asiantuntija, kirjoittaa Kati Myllymäki.
Perätarjontasynnytysten rutiininomaista hoitoa keisarileikkauksella ei voida suositella, arvioidaan Lääkärilehdessä julkaistussa artikkelissa.
Työntekijöiden osaaminen, riittävä määrä henkilöstöä, hoitokulttuurin kehittäminen ja työnjohto ovat asioita, joilla hoivakotien toimintaa voidaan parantaa.
Lääkekehitys ei ole hyödyttänyt lapsia yhtä paljon kuin aikuisia.
Palaute on tärkeää, koska se paljastaa toiminnan sokeat pisteet.
Lääkkeiden saatavuus ei ole kuitenkaan enää samalla tavoin itsestään selvää kuin mihin olemme saaneet tottua, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Kannat ovat usein uudenlaisia, ja käsihygienia on kaiken a ja o.
Alkoholiongelmien hoidossa on parantamisen varaa, käy ilmi tuoreesta päihdehoitolaitos Kantamon kyselystä.
Konsultoinnin vastuukysymykset nousevat esille potilasvahinkojen yhteydessä.
Ryhmä borrelioosipotilaita kommentoi kirjoitusta EU-päätöslauselma hämmentää Lymen borrelioosin hoitoa.
Lääkettä määrättäessä olennaisinta on valita oikea lääke oikeaan indikaatioon potilasturvallisuus huomioiden. Jos yhtä tehokkaita ja turvallisia vaihtoehtoja on useita, ympäristövaikutus voisi olla päätöksenteon yksi osatekijä.
Määrän odotetaan kasvavan viidenneksellä vuoteen 2025 mennessä.
Ongelmiin puuttuminen parantaa potilaan elämänlaatua.
Richard Lundell on sotilaslääkäri, tekee väitöskirjaa, opiskelee kahta erityispätevyyttä ja erikoistuu. Urheilijanakin hän on viisiottelija.
Oppilaalla on aina oikeus koulunkäyntiin. Tarvittava tuki on aloitettava viiveettä.