1882 osumaa
Seurannassa ilmeneviin riskeihin on puututtava viiveettä.
Terveen henkilön varastorautavajaus korjataan yleensä suun kautta otettavilla valmisteilla.
Isoin puute on kotisaattohoidon saatavuudessa.
Yhä useampi tavallinen kuntoilija turvautuu aineisiin parantaakseen suoritustaan. Häpeä ja kirjavat oireet vaikeuttavat käyttäjien tunnistamista.
Aiempi käyttäytyminen vaikuttaa enemmän kuin asenne tai ympäristön odotukset.
Eriarvoisuuttakin hämmentävämpää on, kuinka heikosti se tunnistetaan, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Unenaikaisten hengityshäiriöiden vaikutukset näkyvät iholta mitatusta hiilidioksidista.
Riskitekijöinä korostuivat raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat, erityisesti raskauspahoinvointi ja kivulias synnytys.
Hoitopolkujen tekemisessä lähdetään liian harvoin potilaiden kokemista ongelmista.
Lasten käytöshäiriöiden hoitoon on näyttöön perustuvia psykososiaalisia interventioita, mutta tukea tarvitsevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin pääsyssä.
Ammatinharjoittajien sopimuksiin kirjatut ikäpykälät ovat mitättömiä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Lääkärien työuupumus näyttää olevan yleistä kaikkialla maailmassa.
Akuuttiin myeloiseen leukemiaan sairastutaan keskimäärin 67 vuoden iässä, joka on myös monesti vedenjakaja aktiivisten hoitojen suhteen.
Moni ongelma ratkeaa nopeammin ja oikeammin, kun sitä pohtii useampi asiantuntija, kirjoittaa Kati Myllymäki.
Aimovig-lääkkeen ehdollinen korvattavuus astuu voimaan huhtikuun alussa.
Lääkkeiden saatavuus ei ole kuitenkaan enää samalla tavoin itsestään selvää kuin mihin olemme saaneet tottua, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Muistisairauden neuropsykiatristen oireiden ensisijainen hoito on lääkkeetön.
Konsultoinnin vastuukysymykset nousevat esille potilasvahinkojen yhteydessä.
Lancetissa julkaistut PURE-tutkimuksen tulokset eivät muuta suolankäytön suosituksia.
Nopea leikkaus päihitti konservatiivisen hoidon.
Lääkettä määrättäessä olennaisinta on valita oikea lääke oikeaan indikaatioon potilasturvallisuus huomioiden. Jos yhtä tehokkaita ja turvallisia vaihtoehtoja on useita, ympäristövaikutus voisi olla päätöksenteon yksi osatekijä.
Vieraat sanat etäännyttävät, ärsyttävät, huvittavat ja antavat harhaanjohtavan vaikutelman sivistyksestä, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Richard Lundell on sotilaslääkäri, tekee väitöskirjaa, opiskelee kahta erityispätevyyttä ja erikoistuu. Urheilijanakin hän on viisiottelija.
Uudenmaan Päivystysavun hoitajat konsultoivat tarvittaessa lääkäriä.
Stressitilanteissa palvelujärjestelmän pitäisi pystyä tukemaan ihmistä enemmän käytännön asioissa, selviää väitöstutkimuksesta.
TAYS on käyttänyt implantteja esimerkiksi potilaille, joille on tehty implantin avulla uusi rinta sairauden jälkeen.
Kaulavaltimoahtaumaa pitää aktiivisesti etsiä aivoverenkiertohäiriön sairastaneilta eteisvärinäpotilailta.
Probioottien vaikutukset näyttävät vaihtelevan bakteerien ja vastaanottajan ominaisuuksien mukaan.
Käsien uurteissa näkyy arki ja työ.
Kiire ja jatkuvuuden puute uhkaavat lääkärin ja potilaan välistä luottamusta.