8568 osumaa
Husin potilaista yli puolet saa lääkitystä, jossa genetiikka kannattaisi huomioda.
Olen lähes unohtanut oman osuuteni koulun sosiaalisessa valtapelissä, kirjoittaa Silja Kosola.
Sikiöistä 55 % saavuttaa kaksikammioisen verenkierron ja välttyy toistuvilta sydänleikkauksilta syntymän jälkeen.
Sairaus vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun, mutta diagnosointia vaikeuttaa oireiden monimuotoisuus.
Oireilun lisääntymistä selittävät niin rajoitukset kuin sairastumisen pelko ja perheen ongelmat.
Monet sairastuneista syöneet erilaisia kanatuotteita, mutta yhteistä lähdettä tartunnoille ei ole löydetty.
Rokotetta tarjotaan taudille altistuneille yksilöllisen harkinnan mukaan.
Jos kiusaamiskokemukset vähenevät, mielenterveyttä huonontava vaikutus heikkenee.
Lääke on kohdistettu vain erittäin korkean riskin potilaille ja lähinnä niille riskiryhmäläisille, jotka ovat rokottamattomia.
Sienimyrkytyksiä koskevat yhteydenotot sen sijaan vähenivät.
Arviointi ei vaikuttanut ennusteeseen, mutta hoitojen toksisuus oli vähäisempää.
Työkyvyttömyyttä se ei kuitenkaan aiheuta.
Sisätilojen tupakointikielto vähensi tupakointia ja paransi keuhkotoimintaa väestössä.
Mikä on näiden tulosten merkitys, johtava ylilääkäri Johanna Mattson Hus Syöpäkeskuksesta?
Lääkärien mukaan menetelmä on ollut toimiva, kun he ovat testanneet sitä koetilanteissa.
Terveydenhuoltoon tarvitaan kansalliset, läpinäkyvät periaatteet priorisoinnin tueksi.
Potilaat käyttivät yleisimmin tulehduskipulääkettä, mutta myös parasetamolin ja miedon opioidin käyttö oli tavallista.
Suurin ongelma on järjestelmän pirstaleisuus, sanovat ylilääkärit Leena Repokari ja Laura Häkkinen.
Luontoaskel terveyteen -ohjelma yhdistää terveys- ja ympäristötavoitteet.
Biologiset astmalääkkeet vähentävät suun kautta otettavaa kortisonilääkitystä tuntuvasti.
Koronassa vietetty aika oli muistutus siitä, miten moneen kerrokseen on maailman väki pakattu, kirjoittaa Miila Halonsaari.
Parisuhteessa kommunikointikyky ja kyky ratkoa konflikteja suojaavat väkivallalta.
Pitkäaikaisoireet kuormittavat etenkin perusterveydenhuoltoa.
Kansanterveystyö ja ilmastotyö kulkevat käsi kädessä, kirjoittaa Leena Setälä.
Kunhan omikronrokotteita saadaan maahan, ne voisivat estää terveydenhuollossa tartuttavuutta nykyisiä rokotteita paremmin.
Plasmassa kiertävä kasvaimen DNA ennakoi rintasyövän uusiutumista.
Neuvontaa saaneilla pitkäaikaisverensokeri laski ja suurempi osa saavutti LDL-kolesterolin tavoitetason.
Hoitajapulan seurauksena Jorvin sairaalan päivystyksessä on jouduttu järjestelemään tänä kesänä kaikki toiminnot uudelleen.
ICD-11-tautiluokituksessa rahapeliriippuvuus on luokiteltu samaan luokkaan aineriippuvuuksien kanssa.
Astmapotilailla riski oli 22 % suurempi.