Uutiset Onko lääkkeiden hintalautakunta hidas? ? Suomen päätöksillä on vaikutusta muiden maiden hintoihin, HILA:n johtaja Lauri Pelkonen sanoo.
Tutkittua tietoa Tehohoito ei aina auta spontaaniin aivoverenvuotoon Tehohoidetuista 43 prosenttia menehtyi 12 kuukauden seurannan aikana.
Tutkittua tietoa Hyaluronihappo ei suojaa maratoonarin polvea Rustovauriot näkyivät magneettikuvissa vielä kolmen kuukauden kuluttua.
Tutkittua tietoa Kellotkin tulossa avuksi eteisvärinän diagnostiikkaan Oireettoman eteisvärinän seulonta on noussut tärkeäksi tutkimuskohteeksi.
Mielipide Lääkkeiden salaiset hinnat kaipaavat valaistusta Liikesalaisuuteen vetoaminen ontuu, koska kilpaileva tuote usein puuttuu, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Uutiset WHO: Tänä vuonna jo yli 440 000 tuhkarokkotapausta Laajoja epidemioita on ollut eri puolilla maailmaa.
Tutkittua tietoa Runsas antibioottien käyttö saattaa altistaa Parkinsonin taudille Viive voi olla jopa 10?15 vuotta.
Mielipide Elämänmuutos tuo mukanaan terveyspuheen tulvan Tarvitsemmeko tosiaan kaikkea sitä terveysaiheista sisältöä, jota meille on tarjolla, kirjoittaa Tiina Raevaara kolumnissaan.
Uutiset Valvira varoittaa kahden sydäniskurin käytöstä Heinäkuun 2016 jälkeen valmistettuja Telefunken- tai HeartReset-sydäniskureita ei pidä käyttää.
Tutkittua tietoa Taaperoikäisen ferritiinillä yhteys kognitiivisiin taitoihin Hemoglobiinilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä.
Uutiset Lääkäriksi, fysioterapeutiksi ja sosiaalityöntekijäksi opiskelevat oppivat kuntoutusta yhteiskurssilla Tavoitteena on, että jatkossa kaikki viimeisen vuosikurssin kandit osallistuvat ammattien väliseen opiskeluun.
Uutiset Vaikeahoitoiseen astmaan löytyi useita syitä Kun astmaatikolla menee huonosti, selvittelyssä pätevät vanhat viisaudet.
Uutiset Painehaavoista jää tunnistamatta yli puolet Painehaava voi syntyä hyvin nopeasti, esimerkiksi ambulanssikuljetuksen aikana.
Mielipide Terveyskeskustyön maineen palautus Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Uutiset Kaksi kanavaa, monta ongelmaa ? Aletaan mennä siihen, että uudet lääkkeet maksavat saman verran kuin asunnot Helsingin kantakaupungissa, sanoo Lääkkeiden hintalautakunnan johtaja Lauri Pelkonen sanoo.
Tutkittua tietoa Lihavuusleikkauksen vaikutus diabeetikon sydänterveyteen Leikkaus näyttää parantavan myös ylipainoisen diabeetikon ennustetta.
Mielipide Kaupallisten geenitestien ongelma on yksinkertaistus Muutamaan geenimerkkiin perustuva lausunto ei eroa sattumanvaraisesta, kirjoittaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere.
Uutiset Yhdysvaltalaislääkärit toteuttivat valekuoleman Tavoite on pelastaa sydänpysähdyksestä ja massiivisesta verenhukasta kärsiviä.
Tutkittua tietoa Kannabis haittaa erityisesti nuorten naisten raskauksien kulkua Monet aikaisemmat tutkimukset ovat voineet olla vinoutuneita.
Uutiset Tasa-arvo ei toteudu päihdehoidossa Hoitoon pääsy ja hoidon käytännöt vaihtelevat, tietää A-klinikan laitoshoitopalvelujen ylilääkäri Margareeta Häkkinen.
Uutiset Voiko aivoja opettaa pitämään liikunnasta? Slushin ja Skolarin tutkimusideoiden pitchauskisan finaaliin päässyt Tiina Saanijoki tutkii sohvaperunoita.
Tutkittua tietoa Lasten tehohoito on Suomessa laadukasta Valtaosalla tehohoidetuista lapsista on viiden vuoden kuluttua hyvä elämänlaatu.
Uutiset Hoitoketjujen katkot näkyvät Valvirassa asti Valviran eläkkeelle jäävä johtaja Tarja Holi on urallaan käsitellyt lukuisia potilaan menehtymiseen liittyviä kanteluja.
Tutkittua tietoa Viiden päivän antibioottikuuri saattaa riittää ruusuun ja selluliittiin Tutkimus tuo lisänäyttöä sen puolesta, että ihoinfektioiden hoidossa voidaan käyttää nykyistä lyhyempiä hoitoja.
Tutkittua tietoa Lasten stressinsäätelyssä kotona ja päivähoidossa on vain pieniä eroja Päivähoidon muodolla ei ole vaikutusta lasten kortisolitasojen vuorokausivaihteluun.
Uutiset Mielenterveysbarometri: Hoitoon hakeutumista hävetään Melkein joka toinen mielenterveysongelmia kokeva tuntee joutuneensa leimatuksi sairauden vuoksi.
Uutiset Päihteitä käyttävien äitien kuntoutukseen voi hakea avustusta Hakija voi olla yksityinen tai julkinen palveluntuottaja.
Tutkittua tietoa E-pillereitä käyttävät teinitytöt alttiimpia masennusoireille Aivoalueiden kypsyminen murrosiässä voi aiheuttaa herkkyyttä hormoneille.