Mielipide Antibioottiresistenssi haastaa monialaiseen yhteistyöhön Myös muut tekijät kuin antibioottien käyttö vaikuttavat resistenssiongelmaan, kirjoittavat asiantuntijat.
Uutiset Mielenterveyssyistä johtuvien sairauspoissaolojen määrä kasvaa Mielenterveyden häiriön perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä kasvoi kolmessa vuodessa 43 prosenttia.
Uutiset Kiertäjäkalvosimen kirurgian hyöty vähäinen Suomalaiset kirurgit ovat olleet mukana arvioimassa olkapään kipukirurgian hyötyjä ja haittoja tuoreessa Cochrane-katsauksessa.
Uutiset Miksi ei Potilasturvallisuuskeskus? Vaasassa perustettiin viime vuonna keskus, joka on saanut enemmän huomiota nimestään kuin tehtävästään.
Uutiset Kilpailu auttaa liikunnan lisäämisessä Vaikka liikunta tiedetään yhdeksi tärkeimmistä painonhallinnan ja terveyden ylläpitämisen keinoista, vain harva liikkuu tarpeeksi.
Uutiset Työikäisten polven tekonivelleikkaus kannattaa Leikkauksella saavutetaan merkittävää kivun lievitystä ja toimintakyvyn parantumista, osoittaa väitöstutkimus.
Uutiset Rannekkeen avulla lääkitys kohdilleen Parkinson-potilaan oireiden vaikeusaste ja vaihtelu voidaan mitata kotioloissa.
Uutiset Sairaalan hävikkiruuasta tuli hitti Noin vuosi sitten Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa alkoi hävikkiruokamyynti ruokahävikin minimoimiseksi.
Mielipide Pamoja tulinde maisha – yhdessä säästämme elämää Kongon ebola-epidemia ei ole saanut sellaista kansainvälistä huomiota kuin Länsi-Afrikan epidemia aikanaan, kirjoittaa Veli-Jukka Anttila.
Uutiset Uusi Lastensairaala paransi perheiden tyytyväisyyttä Eri-ikäisten lasten tarpeiden huomioiminen voisi Pekka Lahdenteen mielestä olla paremmalla tasolla.
Uutiset Seksuaaliväkivaltaa kokeneiden tukiyksikössä Meilahdessa jo yli tuhat ensikäyntiä Seri-tukikeskustoiminta on levinnyt Helsingistä myös muihin yliopistosairaalakaupunkeihin.
Uutiset Äidin raskausajan D-vitamiinin puutos on yhteydessä lapsen kohonneeseen ADHD-riskiin Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 1 067 ADHD-diagnoosin saanutta lasta.
Uutiset Lääketieteen monitaiturit Suomessa on yli 2 300 vähintään kahden erikoisalan lääkäriä. Mikä saa hankkimaan niitä jopa neljä?
Tutkittua tietoa Diabeteslääke tehoaa sydämen vajaatoimintaankin Sydämen vaikean vajaatoiminnan hoidon lääkearsenaali kasvaa entisestään.
Uutiset Moni kunta rikkoo lakia opiskeluterveydenhuollon järjestämisessä Valvira ja aluehallintovirastot ovat lähettäneet kuntiin ohjauskirjeen asiasta.
Uutiset Uusia Käypä hoito -suosituksia mielenterveysaiheisiin Itsemurhien ehkäisyyn, masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön on julkaistu uudet Käypä hoito -suositukset.
Uutiset Tulevaa työkykyä voi nyt testata verkossa Työkyvyn työkalu kertoo, kuinka suuri riski työntekijällä on menettää työkykynsä kymmenen vuoden sisällä.
Uutiset Mikä jarruttaa medikalisaatiota? Lääkäriliiton työryhmä kokosi loppuraporttiin toimenpide-ehdotuksia.
Uutiset Ikä vaikuttaa merkittävästi uneen ja uniapneaan Jokainen karttuva ikävuosikymmen muuttaa unta.
Mielipide Mietteitä maailman toiselta laidalta Ruohonjuuritasolla näkee asioita, joihin haluaisi vaikuttaa, mutta keinoja ei ole, kirjoittaa Heidi Wikström.
Uutiset Lääkkeiden saatavuushäiriöiden määrä nousi jyrkästi Eniten ongelmia ilmoitettiin sydän- ja verisuonisairauksien ja hermostoon vaikuttavissa lääkkeissä.
Mielipide Saako vaihtaa hetkeksi aihetta? – Miksi puhumme ilmastonmuutoksen yhteydessä edelleen vain kuluttajavalinnoista, ihmettelee Jussi Valtonen.
Uutiset Väitöskirja ja arkityö käsi kädessä Kirurgi Sanna Andersson iloitsee, että sai tehdä väitöstutkimuksen kiinnostavasta kliinisestä aiheesta.
Tutkittua tietoa Anestesiologin kokemus ei vaikuta haittatapahtumien määrään tekonivelkirurgiassa Kirurgin kokemuksella sen sijaan on merkitystä.
Tutkittua tietoa Ymmärrys varhaisten vaihdevuosien ja valtimotautien yhteydestä tarkentuu Vaihdevuodet ennen 40 vuoden ikää merkitsevät hiukan lisääntynyttä valtimotaudin vaaraa.
Uutiset Psykoosilääkkeet yhteydessä aivovammoihin Alzheimerin tautia sairastavilla Antipsykoottien välillä oli eroja.
Uutiset Ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin hoitoon tuli uusi suositus Käypä hoito -suosituksessa muun muassa ehdotetaan riskiryhmiin kuuluville laboratoriotestiä.
Tutkittua tietoa Rahapelaaminen kannattaa ottaa puheeksi Peliongelmaan liittyy voimakkaita häpeän tunteita, jotka estävät avun hakemista. Asiasta pitää siksi vastaanotoilla kysyä. Seulontaa löytyy onneksi hyviä menetelmiä.