Uutiset Tartuntatautipäiväraha korvaa ansionmenetyksen karanteenin aikana Kela voi maksaa tartuntatautipäivärahaa, kun työntekijä on määrätty olemaan poissa työstään jonkin tartuntataudin, esimerkiksi koronaviruksen, leviämisen estämiseksi.
Uutiset Vauvakato tuo muutospaineita Lasten erikoissairaanhoidon kysyntä ei HUS:ssa ja TYKS:ssä laske vauvojen vähenemisen tahdissa.
Mielipide Tattina takapihalla Japaniin kuuluvalla Okinawalla esivanhemmat kurkkivat yhä nykyäänkin takapihalta.
Uutiset Uusia alueita puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelmaan Puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelma laajenee tänä vuonna Kustaviin ja uusille alueille Lohjanjärven saaristossa.
Uutiset Punasoluvalmisteiden varastointiaika ei vaikuta ennusteeseen lasten tehohoidossa Kriittisesti sairaiden lasten hoidossa punasolusiirrot ovat yleisiä.
Uutiset Koronavirusinfektio sai ICD-10-koodin pikavauhtia Yleensä THL päivittää koodistojaan kaksi kertaa vuodessa. Uusin päivitys on tehty vuodenvaihteessa.
Uutiset Seuranta vai dreeni spontaanissa ilmarinnassa? Valtaosalla spontaani ilmarinta näyttää siis paranevan luonnollisesti ilman kajoavaa hoitoa.
Uutiset COVID-19:n havaitseminen ei ole helppoa Diagnoosiin pääsyä epidemian alkuvaiheessa hankaloitti se, että oireet ja löydökset vaihtelivat.
Uutiset Kela kokeilee toiminnallisten häiriöiden kuntoutusta Kuntoutus on avomuotoista yksilö- tai ryhmäkuntoutusta.
Uutiset Paikkatieto panee terveyspalvelut kohdilleen Pohjois-Pohjanmaalla on otettu maantieteelliset tutkimusmenetelmät avuksi terveyspalvelujen parhaan sijainnin ja järkevimmän logistiikan selvittämiseen.
Tutkittua tietoa Miten ikääntyvät nukkuvat? Irlantilaisessa kohorttitutkimuksessa selvitettiin aktiivisuusrannekkeilla, miten yli 50-vuotiaat nukkuvat.
Mielipide Mikä on sairaus, mikä ei? Sairauden käsiteanalyysi ei kerro, mikä on sairaus, mikä ei. Potilaiden hoidossa tarvitaan sekä lääketieteellistä tietoa että käytännön viisautta.
Uutiset Kortisonitabletit auttavat sormien nivelten artroosikipuun Pieni annos prednisolonia tabletteina on hyvinkin tehokas lääke ikääntyvien sormien kipuun.
Uutiset Fyysisen aktiivisuuden ja opintomenestyksen välillä on positiivinen korrelaatio Kuntoliikuntaan ja koulumenestykseen vaikuttavat miehillä ja naisilla eri geneettiset tekijät.
Mielipide Hammashuolto kuntoon – keinoja on Infektioista vapaa suu tulisi nostaa terveellisen ravinnon, riittävän unen ja liikunnan rinnalle kansanterveyden ehkäisyssä, kirjoittavat Tanja Ketola-Kinnula ja Petri Bono.
Uutiset Anestesian ilmastovaikutusta voi pienentää Ylilääkäri Anne Vakkuri toivoo, että lääketehtaat kehittävät nykyistä ympäristöystävällisempiä anestesiakaasuja.
Uutiset Haitalliset bakteerit hengiltä hampaista uuden menetelmän avulla Kaksoisvalohoitoon perustuva suomalaistutkijoiden menetelmä ei häiritse suun normaalia bakteeriflooraa eikä aiheuta resistenssiä.
Uutiset HUS nosti riippumattomuuden ykköseksi Meidän täytyy pitää huolta siitä, ettei meille synny sidonnaisuuksia, jotka voisivat heikentää puolueettomuutta, perustelee hallinnollinen ylilääkäri Piia Aarnisalo.
Mielipide Lähempänä kuin Trappist-1-tähti Pienelle lapselle sidos löytyy vanhemman eläytyvästä katseesta ja kosketuksesta, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Uutiset Lääkehaitat vievät vanhuksia päivystykseen Proviisori Outi Laatikainen tarkasteli väitöstutkimuksessaan kansallista Haipro-aineistoa kymmeneltä vuodelta.
Mielipide Tavoitteena laadukas endoskopiatoiminta Endoskooppisesti pystytään nykyisin tekemään yhä vaativampia toimenpiteitä, jotka säästävät muun muassa resursseja, kirjoittavat Juha Saarnio ja Perttu Arkkila.
Uutiset Influenssaepidemian huippu on vasta edessä Epidemia on käynnistynyt, mutta huippua odotetaan vasta maaliskuulle.
Uutiset Mobiilisovellus auttaa tunnistamaan potilaan tilan heikkenemisen Sairaanhoitaja Johanna Lemivaara kirjaa mobiilisovellukseen potilastiedot jo käyntien yhteydessä. Tämä hyödyttää myös lääkäreitä, tuumaa Jussi Pohjonen.
Uutiset Teettääkö alaikäisen päätöskyvyn arviointi lisätyötä? Arviointi pitää tehdä joka käynnillä erikseen.
Uutiset Emerade-adrenaliinikynät pitää palauttaa apteekkiin Kaikki kynät eivät ole toimineet ensimmäisellä yrityksellä.
Uutiset Biosimilaarit säästäisivät miljoonia Biosimilaareista toivottiin helpotusta Suomen terveydenhuollon kustannuksiin, mutta niiden määrääminen laahaa muiden maiden perässä.