Tutkittua tietoa Pessimisteillä suurempi vaara sairastua sepelvaltimotautiin Merkittävänä välittävänä tekijänä näyttää olevan elimistön tulehdustaso.
Uutiset Uudenmaan erillisratkaisu jakaa mielipiteet – On vaikea keksiä perusteluita, miksi malli olisi potilaan kannalta paras, sanoo professori Lasse Lehtonen HUS:sta.
Uutiset KKV: HUS jätti kilpailuttamatta hankintoja Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitysten mukaan HUS on tehnyt yhteensä miljoonien hankintoja kilpailuttamatta.
Uutiset Reseptien uusiminen kuormittaa lääkäreitä Yhden lääkärin työpanos vuodessa kuluu palautettaviin tai mitätöitäviin uusintapyyntöihin Riihimäellä.
Mielipide Päivityksiä saatavilla Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Uutiset Älypöksyt paljastavat unihäiriöitä Pöksyt voivat antaa lääkärille ja vanhemmille tietoa vauvan uniongelmista.
Tutkittua tietoa Liikunnasta apua kuukautiskipuihin Yksikään tutkimuksista ei sisältänyt voimaharjoittelua.
Uutiset Masennuksen Käypä hoito -suositus päivitetään Lääkehoidon seurantaa ja lopettamista pyritään ohjeistamaan aiempaa tarkemmin.
Tutkittua tietoa Diabetekselta suojaava uusi biologinen mekanismi löytyi Suomalaisperheistä löytynyt harvinainen mutaatio tehostaa insuliinin eritystä haimassa.
Tutkittua tietoa Tuhkarokko lamaannuttaa immuniteettia jopa vuosiksi Alttius sairastua ja kuolla infektiotauteihin kohoaa.
Tutkittua tietoa Perimä kätkytkuoleman taustalla Geenivirhe häiritsee sydämen toimintaa ja altistaa vauvan kohtalokkaille rytmihäiriöille.
Mielipide Uudenmaan erillisratkaisu – missä hyödyt potilaalle? Mallista ei vaikuta olevan minkäänlaisia hyötyjä potilaille tai palvelujärjestelmälle, kirjoittaa Lääkäriliiton puheenjohtaja Samuli Saarni.
Uutiset Homoseksiin liittyvä verenluovutuskielto voi lyhentyä Fimea päättää määräyksen mahdollisesta uusimisprosessista lähiviikkoina.
Uutiset Tanssi väitöksesi Science-lehden vuosittaisessa kilpailussa voit tehdä tanssivideon tutkimusaiheestasi.
Uutiset Koululääkäri aloitti kotikäynnit Janakkalan kunnassa on toteutettu koululääkärin työtä uudella tavalla.
Tutkittua tietoa Lääkärin tausta vaikuttaa hoitopäätöksiin Lääketieteen opiskelijat pitivät eutanasiaa vähemmän tuomittavana kuin kokeneet yleislääkärit.
Tutkittua tietoa Ientulehduksen pikatesti avuksi diabeteksen seulontaan Riskipotilaat voitaisiin testata hammaslääkärin vastaanotolla.
Uutiset Klamydia voi johtaa miehen hedelmättömyyteen Australialaistutkimuksen mukaan infektioilla saattaa olla merkittävä osuus miehen hedelmättömyyden synnyssä.
Uutiset Muistisairaus muuttaa kieltä Omaisten tyypillinen virhe on tivata, muistaako muistisairas hänet tai jonkin menneisyyden tärkeän tapahtuman.
Uutiset Suomalaislääkärit pitävät rokotteita turvallisina Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Mielipide Nuuskan laillistaminen vie heikoille jäille Suomi ei kaipaa uutta nikotiiniriippuvaisten sukupolvea, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Tutkittua tietoa Magneettikuvaus auttaa kroonisen vatsakivun diagnostiikassa Erityisesti erilaiset kasvaimet näkyivät kuvauksessa hyvin.
Uutiset Terveysalan tienesti vei kolme verolistan TOP-kymppiin Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa.
Tutkittua tietoa Bentsodiatsepiinit ja opioidit lisäävät keuhkoahtaumapotilaan sairaalahoitoja Mitä vaikeampi tauti, sitä todennäköisemmin päätyi sairaalaan.