
Ilmastonmuutos haitaksi siitepölyallergiasta kärsiville
Globaali lämpeneminen, hiilidioksidipitoisuuden kasvu ja sään ääri-ilmiöiden yleistyminen vaikuttavat kasvien levinneisyyteen, kasvuun ja kukintaan. Osa lajeista hyötyy muutoksesta, osalle se on haitaksi. Esimerkiksi koivun odotetaan runsastuvan, sen kukintakauden pitenevän ja siitepölyn tuotannon kasvavan.

Antibioottien käyttö voi lisätä lapsen astma- ja allergiariskiä
Antibiootteja käyttäneillä lapsilla on suurempi riski sairastua lehmänmaitoallergiaan ja astmaan varhaislapsuudessa kuin niillä lapsilla, jotka eivät olleet käyttäneet antibiootteja. Myös äidin antibioottien käyttö raskauden aikana näyttää lisäävän lapsen sairastumisriskiä.

Allergiarokotetta täytyy vielä odottaa
Nykyisin esimerkiksi heinänuhan tavanomaiseen siedätyshoitoon kuuluu kolmen vuoden aikana noin 50 pistosta, jotka kaikki potilaan on käytävä ottamassa sairaanhoitajan vastaanotolla. Pitkien ja kalliiden siedätyshoitojen korvaamiseen tarvittavat menetelmät olisivat pitkälti jo olemassa. Tulppana on rahoitus.