Munuaissairaudet etenevät usein huomaamatta ja siksi ne todetaan usein liian myöhään
Munuaissairaudet ovat usein pitkään oireettomia, vaikka munuaisten toiminta heikkenisi merkittävästi. Monilla sairaus todetaan vasta verikokeiden perusteella, eikä potilas ole välttämättä huomannut mitään poikkeavaa voinnissaan. Tämä tekee munuaissairauksista erityisen haastavia tunnistaa ajoissa.
Voiko munuaisen siirtää epäyhteensopivalta luovuttajalta, jos yhteensopivaa ei löydy?
Professori Helena Isoniemen mukaan Suomessa elävien luovuttajien munuaissiirroissa suurin pullonkaula ei ole luovuttajien epäyhteensopivuus, vaan elinsiirtolain tiukkuus. Lain mukaan munuaisen voi luovuttaa vain lähiomaiselle tai muulle läheiselle.
Elvyttää vai eikö elvyttää potilasta, jolla on vaikea perussairaus?
Tämän tutkimuksen mukaan elvyttäminen ei ole mielekästä, jos potilaalla on vaikea perussairaus, kuten vaikea maksakirroosi, vaikea sydämen vajaatoiminta, vaikea keuhkoahtaumatauti, maligniteetti tai vaikea munuaissairaus.
MERS voi aiheuttaa laajan kirjon oireita
MERS-viruksen aiheuttamia oireita olivat mm. kuume, yskä, hengenahdistus ja lihassärky. Myös oksentelu, ripuli ja vatsakivut olivat yleisiä. MERS oli yhteydessä merkittävään kuolleisuuteen silloin, kun potilailla on samaan aikaan muita sairauksia, toteaa Lancetissa julkaistu tutkimus.