3573 osumaa
Vaikka Move-mittausten tarkoitus on hyvä, palautteena saatava apeiden naamojen rivistö tuskin kannustaa ketään aloittamaan liikuntaharrastusta.
Muutokset yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa suhteissa pandemian aikana ovat olleet hyvin moninaisia.
Ilmansaasteet voimistavat psykoosien ja mielialahäiriöiden oireita.
Tanssissa yhdistyvät liikunnan lisäksi kognitiiviset haasteet ja emotionaalinen stimulaatio.
Uutistuotanto palaa joulutauolta 3. tammikuuta.
Jatkuvuuden puute voi johtaa siihen, että samalla tavalla oireilevat ja moninaiselle oireilulle syytä etsivät löytävät "hoidolle" jatkuvuutta esimerkiksi sosiaalisen median vertaistukiryhmistä ja muista samalla tavalla oireilevien porukoista.
Lyhytvaikutteiset ja pitkävaikutteiset syöpäkipulääkkeet menevät helposti sekaisin.
Pertti Mustajoki (oikealla) oli yksi Lääkärilehti Forumin puhujista tiistaina.
Tavoitteena on mitata masentuneiden käyttäytymis- ja aivostimulaatiovasteita ja hyödyntää mittaustietoja uudenlaisten biomarkkerien kehittämiseen.
Koronapotilaiden tehohoidon kansallista koordinointia johtava Matti Reinikainen kertoo tehohoidon tilanteesta.
Suomalaisille erikoislääkäreille tehdyssä kyselytutkimuksessa selvitettiin kilpirauhasvalmisteiden käyttöä sekä kilpirauhasen vajaatoiminnassa että potilailla, joilla vajaatoimintaa ei ole.
Useiden sydänfilmimuutosten esiintyvyys oli suurempi verenpainetautia sairastavilla kuin niillä, joilla oli normaali verenpaine.
Yksi sytokiineista, interleukiini-13 eli IL-13, suojasi tutkimusolosuhteissa kokeelliselta ihosyövältä.
Väitöstutkimuksen tulosta on jo voitu hyödyntää Keski-Suomen perusterveydenhuollon hoitokäytännöissä.
HIIT-interventio paransi lasten maksimaalista hapenottokykyä.
Potilasta ei kannata kotiuttaa, jos hän ei osaa inhaloida lääkettään.
Tutkimustulosten mukaan lääke vähentää vakavalle taudille alttiiden koronapotilaiden riskiä joutua sairaalahoitoon tai kuolla.
Toisiolaki hidastaa ja hankaloittaa etenkin ajankohtaisten ilmiöiden tutkimusta.
Datan keräystapojen lisääntyminen voi vaikuttaa myös lääkärin ja potilaan suhteeseen.
Äänen käheys johtuu joko äänihuuliraon sulun tai limakalvon värähtelyominaisuuksien häiriöstä.
Musiikin vaikutus masennukseen tai ahdistuneisuuteen jäi epäselväksi.
Vaikka oireet ovat sitkeitä, sairausjaksot lyhenevät ja oireettomat jaksot pitenevät.
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen.
Aggressiivisten melanoomien määrä on kasvanut ja diagnoosi saadaan keskimäärin iäkkäämpänä kuin muualla.
? Heitä on niin vähän, että ei ole selkeitä trendejä, sanoo Harri Saxén.
Menetelmän hintaa ei kerrottu, mutta riittävän tehokkaana kalliskin masennuksen hoitomenetelmä on kustannustehokas.
Ongelmat ovat kasvaneet huimasti korona-aikana.
Raskaana olevien rokotustilanteesta ei ole tilastoja, mutta tuntuman mukaan jopa puolet heistä voi olla rokottamattomia.
Kenian lamauttava eriarvoisuus on entisestään lisääntynyt koronan myötä, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Pohjois-Syyriassa on käynnissä tähänastisista vakavin korona-aalto, kertoo Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö.