8921 osumaa
Tutkimus poistaa epäilyt varenikliinin psykiatrisista haitoista.
Hyvässä tasapainossa olevat astmaatikot kävelivät noin 8 200 askelta päivässä, mutta huonossa tasapainossa olevat vain noin 6 700.
Ei elämän kuulu aina olla kivaa, kirjoittaa monia sairauksia mukanaan kantava Arto Hannolin.
Kroonista munuaissairautta potevat voivat sairastua myös sydäntauteihin, jos he saavat liikaa suolaa ravinnostaan.
Lapsena luotu hyvä suunterveys säästää rahaa ja pienentää hoidon tarvetta läpi koko elämän.
Kohtaan päivittäin pitkäaikaissairaita potilaita, joiden tilaa, hoitotavoitteita ja -tahtoa en tunne ennalta, kirjoittaa lääkärintaipaleensa alkupuolella oleva tamperelainen Sakari Mustalahti.
Toistaiseksi on vähän tietoa siitä, miten kliininen työ onnistuu potilasta tapaamatta.
Tutkimuksen tulos puolustaa ennemmin siedätystä kuin välttämistä.
Viime vuonna esiintyi ennätysmäärä puutiaisaivokuumetta Suomessa.
Maapallon asukkaan odotettavissa oleva elinikä on nyt yli 70 vuotta. Kehitys 2000-luvulla on ollut nopeaa.
Suomessa asuvia työikäisiä lääkäreitä oli vuoden 2016 alussa 20 970 eli maassamme on 262 asukasta yhtä työikäistä lääkäriä kohden.
Muun muassa tupakoimattomuus, liikunta ja monipuolinen ruokavalio kantavat pitkälle.
Eturauhassyövistä lähes kolme neljästä oli todettavissa vapaan PSA:n osuuden perusteella jo ennen kuin kokonais-PSA oli positiivinen.
Päivittäiset ruokatottumukset ja valinnat jääkaapilla heijastuvat sekä suun että koko kehon terveyteen.
Tutkimusten mukaan lapset hyväksyvät merkittävästi paremmin 2 mm:n minitabletin kuin nestemäisenä otettavan lääkkeen.
Norjalaistutkimus osoittaa, että aktiivinen kiireelliseen pallolaajennukseen perustuva hoito vähentää merkittävästi uusintainfarktin vaaraa myös iäkkäillä potilailla.
Tutkimusten mukaan yli puolet lapsen fyysisestä pahoinpitelystä kohdistuu pään, kasvojen ja kaulan alueelle.
Selvitysmies ehdottaa mm. diabeteslääkkeistä muiden kuin insuliinien siirtämistä alempaan erityiskorvausluokkaan.
Tutkijoiden havainnot viittaavat vahvasti siihen, että liikunnan lisääminen voisi pienentää monien eri syöpätyyppien riskiä.
Lieväkin ihon punotus tarkoittaa, että iho on palanut. Asiantuntijat muistuttavat myös lapsen ihon suojaamisen tärkeydestä.
Etälääketieteeseen pätevät samat säännöt kuin perinteiseen vastaanottotoimintaan.
Hyviä magnesiumin lähteitä ovat muun muassa täysjyvävilja, kasvikset sekä pähkinät ja kahvi.
Ostosteni arvo romahti kun törmäsin myyjän työpaikan todellisuuteen. Joku kokee samoin ehkä hoidostaan, kirjoittaa Janna Rantala.
THL vähentää yt-neuvottelujen myötä 184 henkilötyövuotta ja irtisanoo 94 työntekijää. Kaikkiaan 220 työntekijää siirtyy pois.
Tuoreen selvityksen perusteella riski kuolla tutkimusten seurantojen aikana suureni tasaisesti painoindeksin suurentuessa.
Tutkimuksen mukaan tupakoinnin lopettaminen vähentää rintasyöpäkuolleisuutta kolmanneksella.
Leena Mallat ei aio syyllistyä siitä, että joskus lääkärin määräämä lääke jää käyttämättä.
Sairastan poikkeuksellisen vaikeaa ja harvinaista niin kutsuttua brittle- astmaa, joka pitää pilkkanaan kaikkia modernin medisiinan hoitokeinoja. Tauti on pirullinen ja melko tuntematon, kirjoittaa Marina Erhola.
Kun potilaat on valittu oikein, lääkäri voi hoitaa vaikka toiselta puolelta Suomea.
Katsausartikkelissa selvitettiin, millaisia epigeneettisiä muutoksia isän ikä ja elämäntavat jälkeläisille aiheuttavat.