182 osumaa
Ajatus 11-vuotiaan lapsen itsetuhoisuudesta kauhistuttaa, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Janakkalan kunnassa on toteutettu koululääkärin työtä uudella tavalla.
Yhä useampi Britanniassa kuolisi esimerkiksi tuberkuloosin ja HIV:n kaltaisiin tartuntatauteihin, summaavat kirjoittajat British Medical Journalissa julkaistussa analyysissaan.
Nuorten itsetuhoisuus on lisääntynyt.
Reseptien uusiminen on helpompaa ja voi jopa lisätä lääkkeiden väärinkäyttöä, osoittaa tutkimus.
Riski on nelinkertainen vertailuväestöön nähden.
Mediakohussa menevät sekaisin opioidien viihdekäyttö ja lääkekäyttö.
Esimerkiksi helleaallot voivat aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä, selviää tutkija Reija Ruuhelan väitöstutkimuksesta.
Suosittelen, että aiempi huume- tai opioidiriippuvuus on toistaiseksi vasta-aihe masennuksen ketamiinihoidolle, kirjoittaa Tero Taiminen.
Ymmärrystä on helpompi saada, jos kivusta tulee näkyvää, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Arne Vainio työskentelee perhelääkärinä Fond du Lac -reservaatissa.
Aivovamma voi aiheuttaa pitkittyneitä toimintakykyä rajoittavia oireita sekä tunne-elämän, vireystilan ja käyttäytymisen muutoksia.
Lääkehoito kannattaa liittää motivoituneen potilaan vieroitukseen tupakasta, vaikka potilaalla olisi psykiatrinen sairaus.
Meidän pöydällä ihmisellä ei ole enää mitään salaisuuksia. Kaikki paljastuu.
Onnellisuusmittauksissa menestyneiden maiden ja siellä tehtyjen itsemurhien välillä on paradoksaalinen suhde.
Aikuisen henkilön geeni- ja genomitieto ei sellaisenaan ole kovinkaan arkaluonteista. Pelkän tietosuojan korostaminen vähentää tutkimuksen mahdollisuuksia: arvokkaatkin aineistot muuttuvat suljettuina arvottomiksi.
Suomalaiset vievät Nepaliin mielenterveyden hoidon osaamista ja ottavat opiksi itsekin.
Hanasaaren kulttuurikeskuksen seminaarissa keskusteltiin tällä viikolla muun muassa siitä, onko mahdollista sekä sallia eutanasia että kehittää palliatiivista hoitoa.
Varsinkin alle 50-vuotiaiden asunnottomien ylikuolleisuus on suurta.
Katsauksen perusteella suuret tuloerot altistavat naisia masennukselle enemmän kuin miehiä.
Meillä on kaikilla oikeus olla työssä ja opiskellessa turvassa henkiseltä väkivallalta, kirjoittaa Saku Pelttari.
Moni kipukroonikko kohtaa perusterveydenhuollossa voimakasta painetta lääkitysten purkamiseen, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Ketamiinin käyttöä itsetuhoisten potilaiden hoidossa ensiapupoliklinikoilla olisikin tarkoituksenmukaista lisätä.
Tapaturmat, itsemurhat ja alkoholi vievät edelleen miehiä ennenaikaisesti hautaan.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy.
Ohjeet ovat sellaiset, että liikennelääketieteen erityispätevyydenkin suorittaneen on vaikea saada niistä selvää, sanoo aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka.
Turvapaikanhakijoiden itsemurhia ehkäistään vastaanottokeskuksissa aktiivisesti.
Hylätyksi, yksin jätetyksi tai petetyksi tuleminen voi särkeä sydämen, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Kaksivuotinen hanke on vakinaistettu. Tärkeää on ollut myös vähentää potilaiden leimautumista.
Kun tulee ikää, menevät usein terveys ja tulot. Pian varatkin, ennustaa Hannu Ollikainen.